Skábmagovat 2013

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali, järjestyksessään 15. Skábmagovat, oli ja meni aika vauhdikkaasti. Toisin kuin viime vuonna, jolloin lentelin festivaalia varten paikan päälle. Tällä kertaa ei ollut aivan samanlaista pakottavaa tarvetta nähdä kaikki mahdolliset esitykset, joten ihan jokaiseen näytökseen ei sitten tullut mentyä. Edellisvuodesta poiketen olin myös pieneltä osin mukana tekemässä festareita; kävin hakemassa Jason Rylen (mies ImagineNATIVE-festivaalin takana) lentokentältä, tarkastin lippuja yhteen näytökseen ja kokeilin parin lyhytelokuvan tekstitystäkin..

Festivaaleja edeltänyt viikko kului vaihteeksi karvakenkiä tehdessä. Tai oikeastaan enimmäkseen ensimmäisiä kenkiä paikatessa kun olivat pahukset alkaneet nivomaan ilmeisesti huolimattoman säilytyksen vuoksi. Karvakengät ovat aivan loistavat kengät mutta niistä huolehtiminen on kyllä tarkkaa puuhaa.. Kengät eivät oikein siedä vettä eikä niitä voi säilyttää kuten tavallisia kenkiä. Paras tapa säilyttää niitä olisi viedä ne yöksi pakkaseen (joko ulos tai pakastimeen) mutta jos se on liian hankalaa niin toinen ihan ok tapa on laittaa ne seinälle kuivumaan. Mikäli kenkiä ei saa roikkumaan mihinkään, kannattaa kenkiä säilyttää kyljellään mutta ei missään nimessä lämmitetyn lattian päällä..

Skábmagovatissa kävin katsomassa The Tundra Bookin. Aika hyvä. Dokumentti Kiirunasta ja kaupungin siirtämisestä kaivoksen päältä muualle ennenkuin koko kaupunki romahtaa kaivokseen ei tosiaan päässyt ihan samalle tasolle. Hetkittäin tuntui, että kolmen vuoden aikana tekijältä oli kadonnut niin alkuperäiskansat kuin punainen lankakin.. Samoin suuri pettymys oli dokumentti "Salaiset parantajat", jonka oli tarkoitus kertoa saamelaisista shamaaneista tai parantajista mutta valitettavasti ohjaaja oli katsellut hieman liikaa amerikkalaisia dokumentteja.

Näin vapaaehtoisena talkoolaisena pitää kiittää ruoka- ja kahvipalvelua, mikä oli erinomaista. Sajoksen taukotilassa oli ruokaa enemmän kuin kukaan jaksoi syödä.

Aurinkokin on alkanut paistella. Viime viikonloppuna – joka muuten kului rattoisasti Angelissa karvakenkiä ommellen –  aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kahden päivän ajan. Lämpömittari tosin näytti samaan aikaan -30 astetta mutta jos ei siitä välittänyt niin ulkoilukeli oli mitä mainioin!

Menneen viikon ohjelmaan kuului – mitäpä muutakaan – karvakenkien ompelua. Muutamat kengät kun ompelisi ja oppisi tekniikan ja saisi hieman lyhennettyä tekoaikaa niin kenkiä saisi kyllä myytyä ihan mukavasti. Mutta pitää ehkä kuitenkin opetella tekemään kilinnahkalakki, niillekin on kysyntää ja tekeminen helpompaa. Materiaalihankinta on tosin hankalampaa..

Inarissa, kisataan reilun viikon kuluttua maastohiihdossa. Inarin Yrityksen järjestämä Skandinavia Cup pidetään Juutuavaaralla 22.–24.2. Ilmoittauduin – tietenkin – sinnekin talkoisiin ja näyttäisi pahasti siltä, että joudun yhdyshenkilöksi urheilijoiden ja kisajärjestäjän välille.. No, mikäpä sen mukavampaa, kunhan ei pahasti haittaa opiskelua..

Njuuppâheh tohâmin

Tätä tavoitellaan

 Tulevaan talveen valmistautuminen on viimein alkanut tosissaan viime lauantaina alkaneella karvakenkäkurssilla (njuuppâhkurssâ). 60 tuntia kestävän kurssin tavoitteena on saada aikaiseksi paitsi karvakengät (nutukkaat) myös karvakintaat. Karvakintaat tosin ovat enempi toissijaiset mutta ajan puitteissa täysin mahdolliset. Ja olisihan ne aika päheet..

Oikeaoppiset, perinteiset karvakengät ovat poronnahasta - mielellään omin pikku kätösin - valmistetut äärimmäisen lämpöiset kengät. Kengät vuorataan perinteisesti heinällä mutta heinän sijaan tai lisäksi voi käyttää myös huovasta tehtyjä syylinkejä (kts. Mika huovutuskurssilla). Karvakenkiä on perinteisesti ommelleet naiset miesten keskittyessä lähinnä kuluttamiseen. Kenkien varren pituus voi vaihdella ja kenkiä voi tuunata eri tavoin, mutta oheisessa kuvassa näkyy perinteiset, pitkävartiset karvakengät eli nutukkaat.

Näskäämättömät poronkoivet

Kurssia pitää Hilma Länsman kotonaan Angelissa (Aŋŋel) ja ensimmäisen viikonlopun perusteella kurssi on aivan loistava! Hilma on kunnon poronainen ja puitteet sen mukaiset. Kurssi alkoi tietysti päiväkahvilla, jonka jälkeen vähän puuhasteltiin, syötiin lounasta, puuhasteltiin vähän lisää ja juotiin välillä kahvitkin ja syötiin Irman mukanaan tuomaa raparperipiirakkaa.

Osittain näskätty koipi

Kurssilla näyttäisi olevan noin seitsemän henkeä, mikä on varsin sopiva määrä, koska keittiön pöydän ääreen ei juuri useampia mahtuisikaan ompelemaan. Lappilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin on kuuleman mukaan aina kuulunut se, että kyläilemään lähdetään ja mennään sen kummempia kyselemättä ja tämä kävi hyvin esille kun poimimme Annan äidin kyytiin. Irma oli ottanut mukaan paitsi nahkoja ja vähän valmisteltuja kenkiä myös makuupussin ja ruokaa ajatuksenaan jäädä Hilmalle yöksi, "jos Hilma minut ottaa". Oikea meininki, ei mitään soittelua ja kyselyitä että "millos te olisitte kotona?", täytynee siirtyä samaan mutkattomaan käytäntöön itsekin..

Koiven parkitsemista pajulla

Karvakenkien valmistus on perinteistä käsityötä parhaimmillaan ja kulkee suurinpiirtein seuraavasti: teurastetaan ja nyljetään poro, leikataan etu- ja takajalkojen turkki ja "liimataan" niiden sisäpuolelle ohuita puusäleitä, jotka estävät turkkia käpristymästä kuivuessaan. Nämä vaiheet oli onneksi tehty valmiiksi ennen kurssin alkua, joten meidän työt alkoivat seuraavasta vaiheesta. Perinteisestä nahan käsittelystä voi lukea Virpi Jääskön Sisnaa Poronnahkaa -hankkeen tuottamasta Sisna-oppaasta (pdf). Opas käsittelee sisnaa mutta alkuvaiheet ovat pitkälti samoja.

Näskääminen - Neskiđ

Näskääminen (neskiđ) eli kaavinta tarkoittaa aluskudoksen kaapimista pois nahasta sekä pehmentää nahkaa. Koipinahkoja kaavitaan erityisesti tarkoitukseen valmistetulla kaapimella esimerkiksi lautaa vasten. Kaapimia on erilaisia mutta yhteistä niille kaikille on, että näskääminen on kovaa hommaa. Riippuen kuinka kauan koipinahka on ollut säilössä, aluskudoksen irrottaminen on joko rankkaa tai todella rankkaa ja tuloksena muutaman tunnin uurastuksesta oli kuusi näskättyä koipinahkaa ja pari rakkoa kämmenissä.

Parkitseminen - Ostodiđ

Näskäämisen jälkeen nahka parkitaan ja annetaan "hautua" jonkin aikaa. Poronnahan parkitsemiseen käytetään yleensä pajun kuoresta valmistettua parkkia, joka tekee nahasta pehmeää. Leppä ja koivu antaa tummemman värin mutta nahka jää kovemmaksi, joten koska nahka on kengissä sisäpuolella on mukavuus tärkeämpää kuin väri. Karvakengissä käytettyä nahkaa ei parkita "kypsäksi", pari käsittelyä riittää ja viikon odottelu riittää - tai riittää ainakin tällä kurssilla.  

Tämän jälkeen nahat puhdistetaan parkista ja leikataan palasiin ompelemista varten. Tällä kurssilla nahat olivat parkissa yhden yön, jonka jälkeen ne leikattiin paloihin ja parkittiin sitten karvomisen jälkeen uudestaan ja jätettiin viikoksi pakastimeen parkkiintumaan.

Yksi kenkä koostuu kuudesta palasesta. Palaset karvotaan eli niiden reunoista poistetaan karvat "noin 1,5 millin" leveydeltä, jotta ompeleminen onnistuu.

Ja tähän saakka pääsimme viime lauantaina ja sunnuntaina. Lauantai kului rattoisasti Teemun kanssa navetassa näskätessä ja parkitessa, sunnuntai vielä rattoisammin muiden kurssilaisten kanssa paloja leikellen ja karvoen. Pöydän ympärillä rupateltiin sujuvasti ja iloisesti niin suomeksi kuin pohjoissaameksikin. Toiset olivat huijanneet ja tuoneet mukanaan valmiiksi parkittuja nahkoja, joten he pääsivät aloittamaan suoraan ompelulla. Voi olla, että käsityö- ja ompelukokemustakin oli hieman enemmän kuin allekirjoittaneella..

Tästä jatketaan huomenna ja Mikan nutukkaiden edistymiseen palataan ehkä jo ensi viikolla..