Mun jiem lah sukkârist

Ajatus tuli elävänä mieleen kun poljin vesisateessa tiistain myerjimokke-retkeltä takaisinpäin. Parin sentin puolukka-mustikka-variksenmarjakasa ei sekään lämmittänyt aivan valtavasti mutta onhan näitä ihan kiva napostella iltasella.

Syksyn vapaavalintaiset käsityökurssit tulivat valittaviksi tänään. Joku onneton oli unohtanut tehdä tilavaraukset, joten valittavien kurssien lista oli hieman lyhyt: luunappien ja -korujen tekoa, huovutuskurssi tai jonkin intiaaniheimon helmikoristetöitä tms.. Vähän heikko tarjonta siis, mutta ei se mitään, huovutuskurssilla voi tehdä syylingit tuleviin karvakenkiin (perusheinien lisäksi) ja vaikka sisäsandaalit samalla vaivalla. Luukorukurssille taas voisi keksiä jotain edes etäisesti hyödyllistä tehtävää tai joutuu bändiin.

Bändiin? Valikoiman heikkoudesta johtuen isohko osa ryhmäläisistä - lähinnä se osa, jolle (saamen) käsityöt eivät ole uusi juttu - halusi opiskella kieltä senkin (2 viikkoa) aikaa. Onneksi Anna ei kuitenkaan ala mitään varsinaista opetusta järjestämään, koska se olisi taas hieman epäreilua meitä muita kohtaan, joten alkuinnostuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että parin viikon päästä syntyy INSAKU1213-bändi, joka ensimmäisen viikon säveltää, sanoittaa ja opettelee soittamaan kappaleita ja toisella viikolla lähtee kiertueelle muun muassa alueen kielipesiin.

Ruska on alkamassa

Ruskan alkamisen kunniaksi kävin viime viikolla ja viikonloppuna kaksikin kertaa melkein uimassa eli toisin sanoen pulahtamassa Inarijärvessä. Vähän oli viileää kyllä.

Ruska on viimeisen parin viikon aikana edennyt silminnähden. Jos kaikki aika ei menis opiskeluun niin voisi käydä ihan fotoilemassa luonnon keskellä.. Ja koska kaikki hyvät ideat tulee mieleen jälkikäteen niin tässä blogissa ei nähdä timelapse-kuvasarjaa ruskan etenemisestä Inarijärven rannalla.. Mutta mikäli hyvät valokuvat kiinnostavat niin kannattaa vilkaista keskimääräistä sivistyneemmän käytäväkaverin Päivän kuva -blogia.

Sarjassamme hauskoja hetkiä kirjastossa: kirjastonhoitaja pyytää ohimennen anteeksi sitä, ettei "meidän kirjasto ole sellainen tavallinen hiljainen kirjasto". Inarin kunnan saamelaiskirjasto Sajoksessa ei todellakaan ole sieltä hiljaisimmasta päästä. Asiakkaat juttelevat niin keskenään kuin heleästi nauravan virkailijankin kanssa reilusti ja mikäli muuten on hiljaista niin viimeistään asiakaskäytössä olevilla tietokoneilla kuulokkeet päässä istuvat ja pelaavat lapset tuovat eloa ja ääntä huutaessaan toisilleen musiikin kuuntelun lomassa.. :-)

Vuonnamárkanat

Suomen pohjoisin kahvila.

Viikon kulttuuripläjäys tuli lauantaina. Sähköpostiin ilmestyi mainos Varangerissa järjestettävistä Vuonnamárkanatista, joten sinnehän oli päästävä - kukapa ei lähtisi markkinoille reilun 200 kilometrin päähän, varsinkin kun paikalle odotettiin yli tuhatta kävijää! Niinpä Team Jeera lähti kahdella autolla lauantaiaamuna kohti Norjan Varangeria. Epätoivoinen aamukahvipaikan etsintä jatkui aina Nuorgamiin saakka.

Mika @ Nysseby, Varangerbotn.

Täällä pettymys oli valtava kun Suomen pohjoisin kahvila, Nuorgamin Lomakeskus oli suljettu juuri tämän viikon, joten jouduimme tyytymään Suomen toiseksi pohjoisimpaan - eli kahviloiden nobodyyn - Nuorgamin (ja Suomen) toiseksi pohjoisimman K-Marketin sisällä olevaan kahvilaan. No, onneksi tämä ei ole kahvilan omistajaa liiaksi masentanut, sillä paikan vadelmahillomunkit olivat erinomaisia.

Nuorgamista matka jatkui puolihuolimattomasti - kirjaimellisesti, sillä rajan kohdalla oli vain pieni "valtakunnan raja" -kyltti tien laidassa - rajan yli Norjaan ja kohti Varangerbotnia. Vaikka Inarissa ja Suomen tuntureilla ihan kohtuulliset maisemat onkin niin kyllä sitä silti hieman kateellisena ihastelee Norjan vuonoja. Varangerbotnin veden väri oli lisäksi hämmentävän turkoosi, syntyi hauska kontrasti Välimerimäisestä vedestä ja Jäämeren raikkaasta tuulesta.

Nuoret miehet takeissaan.

Itse markkinat olivat varsin mielenkiintoinen kokemus. Onneksi näin perinteisillä markkinoilla ei luottokorttia vinguteta, joten reissu tuli melko halvaksi. Olin hieman laskenut sen varaan, että Varangerista voi tarvittaessa nostaa kortilla rahaa mutta eipä siellä ollutkaan automaattia, joten pääosa joukostamme tyytyi lähinnä katselemaan.

Pelkkä katselu ei riittänyt Teemulle, joka oli jo viikolla ilmoittanut haluavansa kolttasaamelaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat. Ja mikä on todennäköisyys, että jos koko markkinoilla on yhdet(!) kolttaasamelaisnaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat niin ne ovat täsmälleen oikeaa kokoa?!? Hämmentävää.

Nessebyn kirkko.

Markkinoilla oli myynnissä aivan mielettömän hienoja luhkia, karvakenkiä, karvahanskoja, huopatöitä, hopeatöitä ynnä muuta ynnä muuta saamelaista käsityötä. Markkinavieraiden joukossa näki myös upeita vaatteita, muun muassa denimistä tehdyn saamenpuvun takin.

Teemun saatua kengät ajelimme jonkun matkaa vuonon reunaa eteenpäin ja kävimme Nessebyn vanhalla kirkolla sekä Ceavccageađgen muinaisasutusalueella, missä voi nähdä alueen asutushistoriaa 10 000 vuoden ajalta.

Varangerista alkoi paluumatka "itäistä reittiä" pitkin Sevettijärventien kautta. Sevettijärvellä piti tietenkin pysähtyä legendaariseen Sevetin baariin, missä Anna heitti yllätys- ja salakeikan harvalukuiselle mutta innostuneelle yleisölle. Sevetin baarissa kannattaa pysähtyä, vaikka munkkikahvi siellä maksaakin enemmän kuin varangerin vuonomarkkinoilla.

Lopulta, 14 tunnin roadtripin päätteeksi olimme takaisin Inarissa, vaikka Näätämön raja-aseman henkilökunta pitikin Petrin autokunnalle tehotarkastuksen ilmeisesti liiallisen hippeyden seurauksena.. :-) Onneksi meidän insinööreiltä näyttävä porukka pääsi jatkamaan matkaa ilman sen kummempia kyselyjä, koska olisi voinut olla hieman vaikea selittää miksi kävin Norjassa ajelemassa ilman minkäänlaisia henkilöpapereita tai ajokorttia mukana..

Lauantain kulttuuriannoksen jälkeen olikin ihan hyvä ottaa sunnuntaina vähän rennommin ja käydä Inarijärven risteilyllä Inarin kirkonkylän kyläyhdistyksen syysretken merkeissä. Liiallisen tuulen vuoksi emme päässeet rantautumaan Ukonkivelle, mikä oli hieman harmillista mutta muuten ihan mukava reissu.

Ja eikun uuteen viikkoon ja kohti inarinsaamen verbejä ja verbien taivutuksia... 

Puáttee kiärdán!

Anarâskiela, okko 3 - Aktiivuáppei Kotkaast Aanaarjäävri riddoost

Muu nommâ lii Mika já mun lam atk-vuávvájeijee mutá táál mun lam anarâškiela uáppee. Mun lam meddâl Kotkaast já tääbbin mun aasâm Jeerast, Aanaarjäävri riddoost. Mun oopâm aanaarsämikielâ Säämi máttááttáskuávdâšt já sáárnum jo váhá anarâškielâ. 

Muu vuossâmuš lause. Olisipa koulun toimiston väki ollut aktiivisempi niin tietäisin mitä lausekin on inarinsaameksi mutta kun ei niin en. Inarinsaamen sähköinen sanakirja ei voi tulla saataville liian nopeasti..

Viikon kielellisenä teemana on ollut nominit ja lokatiivi, joka vastaa kysymyksiin kiäst (kenelle/keneltä), kost (missä/mistä paikasta) ja mast (missä/mistä asiasta). Lokatiivilla voi kätevästi ilmaista asuvansa jossain (mun aasâm Anarist) ja olevansa kotoisin (tai kirjaimellisesti sanottuna pois) jostain (mun lam meddâl Kotkaast). Lokatiivissa on periaatteessa melko selkeät kielioppisäännöt sanojen taivutukseen mutta käytännössä mukaan mahtuu pari kolme poikkeusta ja tarkennusta - huomenna nähdään keksinkö tänään harjoituksia tehdessä ihan oman säännönpuolikkaan valintoja ohjaamaan..

Inarinsaamen opiskelun yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että koska olemme vasta kolmas "vuosikurssi" varsinaista kielenopetusta saavia hyvin pitkään aikaan, pääsemme hetkittäin myös kehittämään kirjattua kielioppia. Harjoituksia tehdessä ja sanoista keskustellessa aina välillä törmätään tilanteeseen, jossa ylöskirjattu kielioppi"sääntö" ei pidäkään aukottomasti paikkaansa ja jos oikein hyvin käy keksimme porukalla tarkennuksen sääntöön.

Ensi viikolla verbien kimppuun.

Liäksu luuhâm Aanaarjäävri riddoost.