-->

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Keesi lii álgám!

Kesä on alkanut ja ehtinyt jo aika pitkällekin. Olisi voinut kuvitella kesällä olevan enemmän aikaa esimerkiksi päivitellä kuulumisia ja tehdä vaikka jonkinlaista yhteenvetoa kuluneesta vuodesta mutta yllätys yllätys eipä olekaan ollut..

Se mitä on ollut on lämmintä. Kaikkihan tietävätkin jo, että Lapin kesä alkoi jo toukokuussa puolta astetta vaille kaikkien aikojen lämpöennätystä eikä meno ole pahasti siitä huonontunut. Kaikkien mielestä menossa on jos nyt ei kaikkien aikojen niin harvinaisen hyvä ja lämmin kesä kuitenkin.

Säät ovat olleet itseasiassa aivan loistavat. Lämpötila on melkein toukokuun puolestavälistä saakka ollut parinkymmenen asteen molemmin puolin ja koko maassa Utsjoen ja Inarin kunnissa ainoana voimassaoleva metsäpalovaroitus kertoo sekin jotain sateiden määrästä. Ehdin jo kyseistä varoitusta rikkoakin juhannuksena kun kävin tulistelemassa lounasta Tuulijärvellä. Sen verran helteestä ahdistuvana ei säätiedotuksia katsellessa kyllä yhtään tule ikävä etelän 30 asteen helteitä. Täällä on shortsikelit mutta ei silti ahdistavan kuumaa, jee!

Toinen mukava piirre kesäkeleissä on ollut tuuli, joka on useina päivinä puhaltanut sen verran mukavasti ettei itikoista ole hirveästi ollut haittaa. Toki niitä täällä kuitenkin on, hieman paikasta riippuen tietysti. Esimerkiksi tässä Inarin Lomakylän kahvilan terassilla mäkäräisiä tuntuisi riittävän mutta ei kuitenkaan ihan niin paljoa kuin normaalisti Kotkassa Ruonalan tenniskentällä. Normikesä siis.

Koulun jälkeen on ollut yllättävänkin(?) helppoa täyttää päivänsä erilaisilla tekemisillä.. Aamulla voi heräillä vasta kahdeksalta ja siirtyä hissukseen töihin, iltaisin voi vaikka taittaa inarinsaamenkielistä harjoituskirjaa ensi syksyn oppilaita varten tai käydä rullailemassa Angelintiellä tai tulistelemassa jossain lähilaavulla.

Lupasin tosiaan taittaa ala-asteen uuden inarinsaamen oppikirjan harjoituskirjan ja sen pitäisi olla valmiina mielellään ennen koulujen alkua. Kunhan ulkoasukysymykset pikkuhiljaa selkiytyvät niin täytyy alkaa työskennellä ihan tosissaan sen parissa. Viikon mittainen sadekausi ei siinä mielessä olisi huono juttu ollenkaan, ei harmittaisi istuskella koneen ääressä sisällä..

Kesäkuun alkupuolella Inarissa oli viikon mittainen Midnight Sun -niminen eJournal-koulutus eurooppalaisille peruskoulujen opettajille ja koska tapahtuma oli Inarissa niin tietysti olin mukana sielläkin. Toimin epävirallisena tukihenkilönä mahdollisissa ongelmissa ja virallisena tehtävänä toimin oppaana torstai-illan tulisteluretkellä Jäniskoskelle. Keli oli hieman harmaa ja viikon ainoa tihkusateinen ilta osui tietysti juuri torstaille mutta onneksi se ei kauheasti tunnelmaa haitannut. Viikon varrella tuli kuunneltua ihan mielenkiintoisia juttujakin ja höpötettyä pitkästä aikaa englantiakin ihmisten kanssa. Vuoden intensiivisen inarinsaamen opiskelun jälkeen oli aivan käsittämättömän vaikeaa maanantaina yrittää puhua englantia kun mieleen puski ensimmäisenä inarinsaame.. :-)

Sajoksessa on tämän kesän uutuutena muuten tarjolla saamenkäsityöpajoja. Vastavalmistunut saamenkäsitöiden artesaani Sunna opettaa lähes kädestä pitäen turisteja tekemään pieniä saamenkäsitöitä kuten esimerkiksi sisnapussukan. Kokeilun tarjoaa yhteistyössä Saamelaiskäräjät, Duodji ry ja SAKK. Se mikä tässä kuviossa on mielenkiintoista on se, että vähän aikaa sitten Sajoksessa oli saamelaiskäsitöitä käsittelevä seminaari ja siellä yksi Duodji ry:n hallituksen jäsen oli kuulemma kritisoinut mm. SAKK:sta siitä, että siellä opetetaan saamenkäsitöitä ei-saamelaisille. Tiedä sitten edustaako kyseinen henkilö äärivähemmistöä vai onko "rahat pois turisteilta" lieventävä asianhaara.

Mutta, oli miten oli, mukavaa että Sajoksessa on toimintaa kesälläkin ja ihmisiä käy. Rakennuksessahan ei turisteille ole juuri muuta kuin kivaa arkkitehtuuria ja Duodji-kauppa. Ravintolakin on piilotettu takanurkkaan, tosin parhaillaan rakenteilla on hieman epämääräinen Kota Cafe ulos nelostien varteen. Cafe koostuu ilmeisesti (melko suuresta, vielä kesken olevasta) terassista, lättänähköstä kodasta (ilmeisesti sadepäiviä varten) sekä pienestä markkinateltasta, jossa näytettäisi keittävän kahvia ja tarvittaessa kokattavan paellaa tms. Mielenkiintoinen kokonaisuus, odottelemme avautumista, jonka piti olla ensin viikko sitten maanantaina, sitten eilen ja seuraavan kerran joskus myöhemmin..

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mun lam valmâstum!

INSAKU1213
Já nuuvt tot ihe nuuvâi. Já lii moonnâm hirmâd jotelávt, oro aaibâs ko tot ličij álgám eskin muáddi oho tassaaš.

Ja niin loppui se opiskeluvuosi. Vuosi meni hirmuisen nopeasti ja tuntuu kuin se olisi alkanut vasta muutama viikko sitten. Takana on kuitenkin lähes yhdeksän kuukautta ankaraa opiskelua. Ankaran opiskelun palkintona on paitsi paras todistuspaperini mistään, myös kielitaito, jonka avulla pärjää ja on jopa mahdollista työskennellä inarinsaamenkielisessä yhteisössä. Yhteisö tosin on niin mukavia ihmisiä täynnä, että vähän heikommallakin kielitaidolla pärjää.

Hymypoika-stipendi
SAKK:n valmistujaiset pidettiin tietysti Sajoksessa. Talo oli täynnä kuin turusen kuuluisa pyssy kun paikalle oli ilmestynyt odotetun 300 sijaan nelisensataa vierasta ja asianosaista. Ohjelmassa oli medialinjalaisten elokuvia,   kolttasaamelaista joikua sekä tietysti todistusten ja stipendien jakoa. OAJ Saame antoi minulle stipendin aktiivisuudesta, mikä oli oikein hauskaa ja mukavaa. Pitää yrittää jatkaa samalla aktiivisuuden ja innokkuuden polulla.

Päivän päätteeksi istuskelimme Katan ja Yrjön kotona iltaa viettämässä ja herkuttelemassa muun muassa hirvipaistilla. Ruoka oli aikas hyvää ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Saunoimme ja itseäni paremman juhlimiskunnon omaavat luokkatoverit jatkoivat iltaa rantsussa. Yhteiseen inarinsaamen ja suomen sekaiseen iltaan oli varsin hyvä ja mukava päättää raskas vuosi ja aloittaa kesä.

Ja mistä on kesä tehty? Töistä, ulkoilusta, rullaluistelusta ja rentoutumisesta nyt ainakin. Katsotaan mitä tulee. Hyviä ehdotuksia otetaan aina vastaan!
Inarijärvi 31.5.2013.