Talven odottelua

Sarvilusikan alku

Käsityöviikko 1 pulkassa ja varastossa - tai vitriinissä - on kasa huopapohjallisia ja aika päheet syylingit. Keskiviikkona huovutuskurssi vaihtui sarvikorukurssiin ja torstaina pöydällä oli kaiverruksia vailla oleva kiela ja perjantaipäivän päätteeksi pari lusikanalkua.

Sarvilusikan valmistus alkaa - tietenkin - sopivan sarvenpalan etsimisellä. Sen jälkeen pitää päättää minkä mallista lusikkaa ollaan tekemässä; kittiläläistä, utsjokelaista vaiko kenties inarilaista. Päädyin sitten tavalliseen, vähemmän koristeelliseen inarilaiseen malliin.

Sarvilusikan tekeminen aloitetaan sahaamalla sarvesta ylimääräiset pois ja sen jälkeen siirrytään sarven koneelliseen hiontaan. Siinä sarvi muotoillaan ja koverretaan lusikan lopulliseen muotoon, minkä jälkeen siirrytään käsinhiontaan. Käsin hionnalla pinta tasoitetaan täysin tasaiseksi ja lopulta kiillotetaan.

Melkein lusikoiksi tunnistettavia

Kaiken hiomisen ja puunaamisen jälkeen lusikan pintaan tehdään kaiverrukset. Kahden päivän sarvityökokemuksen perusteella sarven karkea ja puolikarkea muotoilu ei ole hirvittävän aikaavievää, mutta kaiverrus tulee olemaan. Perjantaiaamupäivän aikana sahailin ja hioin ensimmäisen lusikan oheisen kuvan mukaiseksi ja toisen lusikan vastaavaksi iltapäivällä reilussa tunnissa.

Karvakengätkin edistyivät lauantaina taas hieman, toisessa kengässä on jo varsikin paikoillaan. Tällä viikolla ommeltiinkin vain lauantaina ja sunnuntai oli pitkästä aikaa ihan vapaata oleskelua. Leivoin aamulla ennen Angeliin lähtöä "kaikkien kehuman omenapiirakan" ja se olikin nimensä veroinen, kaikki kehuivat sitä varsin maukkaaksi ja vuoka tyhjeni aika nopeasti. Omppupiiraan lisäksi nautiskelimme Hilman poronkäristyksestä, että ihan hyvä kurssipäivä taasen..

Poronkäristyksestä ja leipomisesta tuleekin mieleen ruokakaupassa käynti täällä noin yleensä. Olen käynyt täällä ruokakaupassa noin 1-2 kertaa viikossa, riippuen vähän maidon kulutuksesta. Koulun erinomaisten ruokien ansiosta viikon ruokaostokset koostuvat yhdestä reikäleivästä tai vastaavasta ja parista litrasta maitoa, muutamasta tomaatista sekä mahdollisesti jostain leikkeleestä leivän päälle. Sen verran, että viikonlopun selviää aamupuuron lisäksi. Koululta saa perjantaisin - tai oikeastaan kaikkina päivinä mutta lähinnä nyt perjantaisin - viedä yli jäänyttä ruokaa kotiin viikonloppuevääksi jos tekee mieli jotain ruisleipää tukevampaa mutta tähän asti on pärjännyt ihan hyvin ilmankin.

Outoja tällaiset lomapäivät, ei tiedä mitä sitä oikein tekisi.. Käväisin sitten kävelemässä ja testaamassa jäniskosken upouuden riippusillan, joka teräksisenä on toki vaikuttavan näköinen ja helppohoitoinen mutta ei siinä ihan yhtä paljoa luonnetta ole kuin mitä puisessa olisi..

Tarkoituksena oli leipoa toinenkin omenapiirakka tänään mutta jäi sitten loppujen lopuksi tekemättä, saa nähdä josko tiistai-iltana leipoisi ja veisi mukanaan keskiviikon iltapäiväkahville kielen opiskelun paluun kunniaksi.. Samoin piti käydä Siidassa kuuntelemassa Ilkka Ärrälän Kuva ja kuvaaja -esitystä mutta aika loppui vähän kesken ja päätin korjata pyörän kumin sen sijaan ettei tarvitse enää autolla huristella kouluun. Täytyy huomenna Tapion kanssa haastella oliko hyvä esitys.

Mikan ruskakuva nro 2

Ensi viikolla Ivalossa olisi tarjolla vaalipaneeli. Vähän houkuttelisi mennä kuuntelemaan missä Inarissa oikein mennään tai tullaan menemään. Huomenna aamupäivällä olisi Lapin tietoyhteiskuntatyöpajaa, mihin ikäänkuin ilmoittauduin myös mukaan, tiedä vaikka siitä olisi jotain hyötyä. Työpajassa menee pari tuntia hyvää sarvityökurssia hukkaan mutta täytyy ahertaa iltapäivällä ja vähän päivällisen jälkeenkin sitten senkin edestä.

Lapissa oli ruskakin pari viikkoa. Pitää tunnustaa että vähän meni ehkä ohi mutta pari kuvaa sain sentään napsaistua.. Viikon ehkä paras hetki oli yhtenä aamuna kouluun kävellessä kun aloin kuunnella, että mistä sellainen outo rapina tien vieressä olevasta metsästä oikein kuului. No sehän syntyi koivuista putoilevista lehdistä.

Ensilumi

Ensilumi satoi tänään. Kyseessä ei ollut aivan valtaisa myräkkä mutta Outi ja Eljas olivat nähneet aamulla kouluun ajellessaan lumihiutaleita ja lisää hiutaleita sateli aamupäivälläkin Inarissa. Ei voi sanoa, että maa olisi muuttunut valkoiseksi tai olisi edes kastunut mutta lumihiutaleita yhtä kaikki. Ensimmäiset yöpakkaset olivat sunnuntain vastaisena yönä.

Onneksi talvirenkaat tulivat tänään paikalliseen matkahuoltoon, takkâ Sanna & Tuomo!

Päivän CD:nä Niillas Holmberg & Hildá Länsman: Ima hutkosat. Hauska.

Innuja kylässä

Käsi ylös jokainen, joka on istunut aidossa Innujen hikimajassa uhraamassa esi-isille ja muistelemassa heitä?

Koulussamme on ollut viikon verran vierailulla Innu-ryhmä Quebecin alueelta Kanadasta. He ovat tutustumassa saamelaiskulttuuriin, vaihtamassa tietoa ja kulttuuria sekä tutustumassa Inarinsaamen kielen elvytykseen. Tänään Innut olivat Jeerassa tutustuttamassa talon asukkaita sweat lodgeen ja siihen liittyviin rituaaleihin. Sweat lodge on täysin umpinainen, telttaa muistuttava maahan pystytetty maja, jonka keskellä on monttu. Majassa kävijät istuvat ympyrässä montun ympärillä ja monttuun tuodaan esi-isiä, nuotiosas lämmitettyjä hehkuvan punaisia kiviä. Punaisena hehkuva muutaman kilon painoinen kivi on aika vaikuttava näky täysin pimeässä teltassa.

Majaan voivat mennä sekä miehet että naiset mutta majassa on tiukka pukukoodi: miehillä housut ja naisilla hame. Naiset eivät myöskään voi mennä majaan kuukautisten aikaan. Innu-vieraat viettivät Inarissa tiistaina viimeistä iltaansa. Viime viikkoisen esityksen ja viikon vierailun kruunasi tiistai-illan autenttinen elämys, josta on vaikea päästä osalliseksi Innujen kotiseudun ulkopuolella ja tavallisten turistien mahdollisesti sielläkin. Ja ihailla täytyy niiden kahden meitä saunottaneen yli 80-vuotiaan mummon kuntoa; ei ole ihan helppoa istuskella kuumassa hikimajassa kokonainen tunti yhteen menoon.

Innujen vierailu osui sikälikin hyvään saumaan, että INSAKU1213 viettää parhaillaan kahden viikon taukoa kielen opinnoista ja pääsimme näkemään torstain esityksen koulun aulassa. Torstaista tämän päivän lounaaseen saakka istuskelin huovutuskurssilla, tavoitteen saada aikaiseksi syylingit sekä pohjalliset tuleviin nutukkaisiin. Neljässä päivässä sain tuhlattua rahaa villaan noin 40 euroa, millä sai aikaiseksi syylingit, aika monta paria pohjallisia, penaali ja pari huopakulhoa. Tavarat katosivat epähuomiossa näyttelyvitriiniin - aina käsityökurssin päätteeksi kurssin tuotokset laitetaan aulan vitriiniin esille joksikin aikaa - ennenkuin muistin ottaa niistä kuvia, joten tarkemmat valokuvat ilmestyvät tänne hieman myöhemmin.

Huovutus on aika addiktoivaa touhua. En ole koskaan saanut yhtä montaa joululahjaa yhtä pienellä  rahasummalla! Ja punomo.fi:n huopatuotehintoja katsoessa pitänee vakavasti harkita harrastuksen jatkamista kotosalla.. Neulahuovutus on helppo aloittaa missä vain ja milloin vain, märkähuovutus vaatii sopivan tilan sekä joitain välineitä: märkää kestävä pöytä, pyöreistä bamburuo'oista tehty alusta (huopa ei tartu bambuun kiinni), vanha lakana ja mäntysuopaa (Biltema ilmeisesti myy neljän litran kanisteroita).

Viikonloppu sujui taas mukavasti nutukkaiden teossa. Pohjat ovat valmiit, seuraavalla kerralla on edessä ilttien ja varsien ompelu.

Njuuppâheh tohâmin

Tätä tavoitellaan

 Tulevaan talveen valmistautuminen on viimein alkanut tosissaan viime lauantaina alkaneella karvakenkäkurssilla (njuuppâhkurssâ). 60 tuntia kestävän kurssin tavoitteena on saada aikaiseksi paitsi karvakengät (nutukkaat) myös karvakintaat. Karvakintaat tosin ovat enempi toissijaiset mutta ajan puitteissa täysin mahdolliset. Ja olisihan ne aika päheet..

Oikeaoppiset, perinteiset karvakengät ovat poronnahasta - mielellään omin pikku kätösin - valmistetut äärimmäisen lämpöiset kengät. Kengät vuorataan perinteisesti heinällä mutta heinän sijaan tai lisäksi voi käyttää myös huovasta tehtyjä syylinkejä (kts. Mika huovutuskurssilla). Karvakenkiä on perinteisesti ommelleet naiset miesten keskittyessä lähinnä kuluttamiseen. Kenkien varren pituus voi vaihdella ja kenkiä voi tuunata eri tavoin, mutta oheisessa kuvassa näkyy perinteiset, pitkävartiset karvakengät eli nutukkaat.

Näskäämättömät poronkoivet

Kurssia pitää Hilma Länsman kotonaan Angelissa (Aŋŋel) ja ensimmäisen viikonlopun perusteella kurssi on aivan loistava! Hilma on kunnon poronainen ja puitteet sen mukaiset. Kurssi alkoi tietysti päiväkahvilla, jonka jälkeen vähän puuhasteltiin, syötiin lounasta, puuhasteltiin vähän lisää ja juotiin välillä kahvitkin ja syötiin Irman mukanaan tuomaa raparperipiirakkaa.

Osittain näskätty koipi

Kurssilla näyttäisi olevan noin seitsemän henkeä, mikä on varsin sopiva määrä, koska keittiön pöydän ääreen ei juuri useampia mahtuisikaan ompelemaan. Lappilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin on kuuleman mukaan aina kuulunut se, että kyläilemään lähdetään ja mennään sen kummempia kyselemättä ja tämä kävi hyvin esille kun poimimme Annan äidin kyytiin. Irma oli ottanut mukaan paitsi nahkoja ja vähän valmisteltuja kenkiä myös makuupussin ja ruokaa ajatuksenaan jäädä Hilmalle yöksi, "jos Hilma minut ottaa". Oikea meininki, ei mitään soittelua ja kyselyitä että "millos te olisitte kotona?", täytynee siirtyä samaan mutkattomaan käytäntöön itsekin..

Koiven parkitsemista pajulla

Karvakenkien valmistus on perinteistä käsityötä parhaimmillaan ja kulkee suurinpiirtein seuraavasti: teurastetaan ja nyljetään poro, leikataan etu- ja takajalkojen turkki ja "liimataan" niiden sisäpuolelle ohuita puusäleitä, jotka estävät turkkia käpristymästä kuivuessaan. Nämä vaiheet oli onneksi tehty valmiiksi ennen kurssin alkua, joten meidän työt alkoivat seuraavasta vaiheesta. Perinteisestä nahan käsittelystä voi lukea Virpi Jääskön Sisnaa Poronnahkaa -hankkeen tuottamasta Sisna-oppaasta (pdf). Opas käsittelee sisnaa mutta alkuvaiheet ovat pitkälti samoja.

Näskääminen - Neskiđ

Näskääminen (neskiđ) eli kaavinta tarkoittaa aluskudoksen kaapimista pois nahasta sekä pehmentää nahkaa. Koipinahkoja kaavitaan erityisesti tarkoitukseen valmistetulla kaapimella esimerkiksi lautaa vasten. Kaapimia on erilaisia mutta yhteistä niille kaikille on, että näskääminen on kovaa hommaa. Riippuen kuinka kauan koipinahka on ollut säilössä, aluskudoksen irrottaminen on joko rankkaa tai todella rankkaa ja tuloksena muutaman tunnin uurastuksesta oli kuusi näskättyä koipinahkaa ja pari rakkoa kämmenissä.

Parkitseminen - Ostodiđ

Näskäämisen jälkeen nahka parkitaan ja annetaan "hautua" jonkin aikaa. Poronnahan parkitsemiseen käytetään yleensä pajun kuoresta valmistettua parkkia, joka tekee nahasta pehmeää. Leppä ja koivu antaa tummemman värin mutta nahka jää kovemmaksi, joten koska nahka on kengissä sisäpuolella on mukavuus tärkeämpää kuin väri. Karvakengissä käytettyä nahkaa ei parkita "kypsäksi", pari käsittelyä riittää ja viikon odottelu riittää - tai riittää ainakin tällä kurssilla.  

Tämän jälkeen nahat puhdistetaan parkista ja leikataan palasiin ompelemista varten. Tällä kurssilla nahat olivat parkissa yhden yön, jonka jälkeen ne leikattiin paloihin ja parkittiin sitten karvomisen jälkeen uudestaan ja jätettiin viikoksi pakastimeen parkkiintumaan.

Yksi kenkä koostuu kuudesta palasesta. Palaset karvotaan eli niiden reunoista poistetaan karvat "noin 1,5 millin" leveydeltä, jotta ompeleminen onnistuu.

Ja tähän saakka pääsimme viime lauantaina ja sunnuntaina. Lauantai kului rattoisasti Teemun kanssa navetassa näskätessä ja parkitessa, sunnuntai vielä rattoisammin muiden kurssilaisten kanssa paloja leikellen ja karvoen. Pöydän ympärillä rupateltiin sujuvasti ja iloisesti niin suomeksi kuin pohjoissaameksikin. Toiset olivat huijanneet ja tuoneet mukanaan valmiiksi parkittuja nahkoja, joten he pääsivät aloittamaan suoraan ompelulla. Voi olla, että käsityö- ja ompelukokemustakin oli hieman enemmän kuin allekirjoittaneella..

Tästä jatketaan huomenna ja Mikan nutukkaiden edistymiseen palataan ehkä jo ensi viikolla..

Algâkuursâ maaŋaabeln

Alkeiskurssi suoritettu, jee!

Algâkuursa lii lappâd. Nelji oho maaŋaabeln já mun sâârnum jo váhá anarâškielâ. Syeinimáánust mun jiem vala oskom et mun puávtám. Mun lam ennuv čuuvtij iilooš já tuđâvâš! Ánná lâi meiddei iilooš.

Kirjoittamista inarinsaameksi hankaloittaa merkittävästi monet asiat, mutta aikamuotojen rajoittuminen preesensiin ehkä eniten. Ehkä en vain vielä(kään) osaa elää riittävän hyvin tässä hetkessä.

Alkeiskurssin loppukoe meni siis yllättävänkin hyvin. En toki hylkyä odottanutkaan mutta en kyllä aivan noin hyvääkään tulosta. Onneksi kyse oli alkeiskurssista ja tehtävistä tuli pisteitä aika reilusti, joten pienet yksittäiset virheet siellä täällä eivät tiputtaneet pisteitä välittömästi nollille.  
Eilisillä kertaustunneilla ennen koetta oli hetkittäin melko toivottoman tuntuinen olo mutta luotin vahvasti gDocsissa oleviin tuntimuistiinpanoihin, joita kokeessa sai käyttää hyväksi - tai niin kuvittelin, sillä koepapereita jaettaessa selvisi, että paperilla olevat muistiinpanot on sallittu, konetta ei saa käyttää.. Hups.

Tämän blogin portfolio-tagilla merkityt tekstit keskittyvät kieleen ja sen opiskeluun. Opintoihin kuuluu portfolion tekeminen keväällä, minkä on tarkoitus olla kertomus opiskeluvuodesta ja kertoa omista "saavutuksista" vuoden varrelta.

Mitä sitten olen kuukauden aikana oppinut? Välillä tuntuu etten juuri mitään; osaan kyllä aamulla sanoa pyeri iiđeed - joskin välillä jostain syystä toivotan pyeri eehid hyvän huomenen sijaan - ja vastaan sujuvasti maht mana -kysymykseen mutta korvien välissä vastaa turhauttava tyhjyys kun haluaisi kertoa hieman monipuolisemmin tuntemuksistaan. Na váhá kal vaibân mutâ mudoi pyereest -tapaisen lauseen saa kyllä aikaiseksi jos vähän pohtii mutta tuosta noin vain vastauksen kysymykseen ei kyllä onnistu. Pitäisi ihan oikeasti opetella ulkoa sopiva valikoima vastauslauseita päästäkseen jonkinlaiseen ajatustenvaihdon alkuun.

Toisaalta, kuukausi sitten en osannut sanaakaan sen paremmin inarin- kuin mitään muutakaan saamea. Ja pohdin Ivalon kirjaston seinässä olevista teksteistä, että mikähän on mitäkin saamea. Nyt osaan jo hyvällä prosentilla melko lyhyestäkin tekstistä sanoa onko kyseessä inarin-, pohjois- vai koltansaame ja osaan kymmeniä sanoja ja rakentaa ihan oikeita, ymmärrettäviä lauseita. Osaan myös ainakin yrittää taivuttaa sanoja yksikössä ja aika monta kertaa menee ihan oikeinkin. Ja mikä positiivisinta, sisällön kyllä ymmärtää vaikkei ihan putkeen menisikään.

Joten jos asiaa näin ajattelee niin ehkä sitä kuitenkin jotain on päähän tarttunutkin vaikkei ihan aina siltä tunnukaan. Elättelen vahvasti toivoa, että tuleva parin viikon "kielitauko" hauduttaisi päähän istutettuja kielijyväsiä niin, että puhetta tulee lähes solkenaan kun peruskurssi alkaa - tai että verbien ja substantiivien taivutussäännöt olisivat päässä niin hyvin, että sanojen taivuttaminen edes yksikön eri muotoihin onnistuisi ilman apuvälineitä.

Loppuviikon suuri tavoite olisi saada viimein kirjoitettua puhtaaksi viimeisen kuukauden tuntimuistiinpanot ja kasata kaikki kielioppiin liittyvät jutut mukavasti ja tiiviisti muutamalle sivulle selkeine ja runsaine esimerkkeineen. Saapas nähdä kuinka hyvin tämä onnistuu.

Muu nommâ lii Mika ja mun lam anarâškielâ uáppee Anarist. Näillä mennään.

Perjantai-illan huumaa

[Hmm, olisin voinut vaikka vannoa julkaisseeni tämän(kin) kirjoituksen jo viime perjantaina mutta näköjään en...]

Perjantai-ilta Hotelli Inarin baarissa eli tuttavallisemmin Rantamarissa. Päivän hyvä työ on tehty kun kopioitiin Minnan ja Annan kanssa säämi-suomâ -sanakirja sekä kielioppikirja koko ryhmälle eli muutama tuhat aanelkkua tuli huruutettua mankelista.. Viime sunnuntain (9.9.) portfolio-entry näkyi jostain syystä jääneen julkaisematta, joten julkaisin senkin sitten äsken.

Rantsussa kuulemma törmää aina tuttuihin ja niin tälläkin kertaa vaikken edes tunne täältä juuri ketään! Anna oli Suvin kanssa poropizzalla ja vähän myöhemmin pyödän ääreen istahti sama kaveri, jonka pari viikkoa sitten kyyditsin Ivalosta kylille. Metsässä on kuulemma aika kulunut varsin hyvin vaikkei laavu kuulemma vielä valmis olekaan. Lisäksi täällä törmää yllättävän usein "julkimoihin" tai muuten vain tavallista taatelintallaajaa tunnetumpiin ihmisiin, kuten esimerkiksi taiteilija Merja Aletta Ranttilaan. Merja on melko usein nähty vieras rantsussa ja "mitä rumempi sen komiampi mulle" vaikuttaisi olevan Merjan lempilausahduksia..

Eilinen iltapäivä ja alkuilta sujui mukavasti Saariselällä Barents-messuilla. Messuilla pohjoisen alueen matkailu- ja käsityöyrittäjät - tai ainakin jokseenkin vaatimaton subsetti heitä - esittelee palveluitaan ja tuotteitaan. Messuilta olisi saanut Ski Saariselän kausikortin hintaan 108 euroa mutta kun en heti ostanut niin en sitten enää tänään sinne ehtinyt, joten voi olla ettei tarvitse ensi talvenakaan kauheasti lasketella. No, eipähän tule kiusausta alkaa hankkia uusia välineitä ja voi hiihtää senkin edestä..

Saariselän Kuukkelista saa ihan oikeasti erittäin hyvänmakuisia munkkirinkeleitä, joita ei muuten kannata ostaa Kuukkelin kahviosta, missä ne maksavat 51 senttiä enemmän kuin 10 metrin päässä olevalta leipomotiskiltä ostettuna. Eli ensin kahvi kahvilasta, sitten munkki viereiseltä tiskiltä hintaan 99 snt ja sitten terassille munkkikahville - parempia munkkeja saa varmasti etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Perjantain ja viikon kulttuuripläjäys tuli aamupäivällä kun siirryimme oppitunnilta ensin lasten satutuokiota kuuntelemaan ja sen jälkeen Siidaan tutustumaan Painettu saamen kieli - Paulus Diaconuksesta Johan Turiin -kirjanäyttelyyn. Ihan melkein meitä (ja pohjoissaamen opiskelijoita) varten järjestetty kirjakokoelman esittely sen omistajan, Ilkka Paateron, toimesta oli aivan älyttömän hyvä. Esittely oli niin hyvä, että palaan näyttelyyn vielä toisenkin kerran perehtymään siihen tarkemmin ja kerron siitä sitten lisää. Nyt riittänee, että ihan ihka ensimmäinen saamenkielinen kirja oli Lars Levi Laestadiuksen kirjoittama ja siitä on aika kauan aikaa.

Ilkka piti yli puolentoista tunnin esittelyn näyttelyssä olevista kirjoista ja niiden kirjoittajista. Esitys oli niin hyvä ja mielenkiintoinen, että edes uhka myöhästyä ilmaiselta lounaalta ei saanut suurinta osaa ihmisistä poistumaan tilaisuudesta kesken ja se kertoo jo paljon! :-) 

Čuanjágâš tot čuánjá

[Áddâgâs ko mun maŋonim]

Viikon kevennyksenä opeteltiin tiistain aamupäivän tunneilla hieman Hanhi hanhinen -laulua/joikua ja kuulemma luokallamme on laulutaipumuksia, joten lauleskelemme todennäköisesti enemmänkin tulevaisuudessa ja ehkäpä jopa opettelemme parit joiut tässä syksyn mittaan..

Addâgâs, jiem ibbeerd! - Anteeksi, en ymmärrä!

Syyskuun ensimmäinen ja samalla neljäs kouluviikko soljui tiiviisti verbien maailmassa. Opettelimme lähes epätoivon vimmalla 2-tavuisten verbien taivutusta yksikössä ja haasteita tuntui riittävän, vaikka jäljellä ovat vielä 3- ja 4-tavuiset sekä supistumaverbit, kaksikko ja monikko, mennyt aikamuoto ja pari muuta pikku juttua.. Siinä missä nominien taivutuksessa ongelmia saattaa aiheuttaa se, että joidenkin sanojen tavujen lukumäärän näkeekin vasta monikkomuodosta. Esimerkiksi sana kosáttah (vartiosto) näyttää äkkiä katsottuna kolmetavuiselta mutta eipä olekaan, koska kun sanaa taivuttaa monikkoon niin se muuttaa muotoaan muotoon kosáttuvvah, joka on selkeästi nelitavuinen ja nelitavuisethan taipuvat aivan eri tavalla kuin kolmitavuiset...

Hieman vastaava muna-kana-ilmiö kuin verbien taivutuksessa tapahtuvien vokaalimuutosten kanssa. Eri tavujen vokaalit ensin muuttuvat taivutettaessa, minkä jälkeen eri tavujen vokaalit vaikuttavat toisiinsa: á ei pidä e:stä, joten toisen tavun á pakottaa myös ensimmäiseen tavuun á:n ja koska yá on liian "hankala" äänne se muuttuu uá:ksi, mikä taas ei pidä â:sta, joten hieman tilanteesta riippuen vokaaliyhdistelmä ye muuttuu joko uá:ksi tai uo:ksi. Että silleen.

Näiden lisäksi on sitten tietysti sanoja kuten ettâđ, joka haluaa kulkea omia polkujaan ja joka taipuu yksikön 3. persoonassa muotoon iä'tá...

Tääl mun jiem addim - Nyt minä en ymmärtänyt

Viikon suuriin saavutuksiin kuului tuntimuistiinpanoista ja kirjan kielioppiosiosta yhdistelemällä aikaansaatu kaksisivuinen tiivistetty kielioppi: inarinsaamen kaksitavuisten verbien taivutus yksikön preesensissä. Tämä suuri kirjallinen teos yhdistää yhdelle paperille ko. verbien taivutussäännöt, vokaali- ja konsonanttimuutokset.

Inarinsaamessa on myös ärsyttäviä pikku kielellisiä poikkeavuuksia suomeen verrattuna, mitkä aiheuttavat jatkuvia vaikeuksia. Kun suomessa kieltosana ei ole monikossa vaikka monikosta puhutaankin, kuten "minulla ei ole kissoja", niin inarinsaamessapa kieltosana taipuukin substantiivin mukana: "must iä lah kisáh" eli sanatarkasti "minulla eivät ole kissoja". Ja kun tämän tapaiset kieliopilliset asiat tulevat selkäytimestä eivätkä niinkään tietoisesta kieliopin tuntemuksesta niin voin kuvitella ongelmia olevan luvassa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jiem lah vises, iberdim-uv olmânáál - en ole varma, ymmärsinkö oikein
 Anteeksi kun pieni ihminen ei jummarra! Viikon päätteeksi saimme erittäin hyödyllisen muistilapun, jossa neuvotaan monta erilaista tapaa pyytää anteeksi sitä ettei oikein ymmärrä. Voin kuvitella lapun lauseille olevan käyttöä monen monituista kertaa kunhan saa päntättyä lauseet ensin päähänsä.. Liiallisen television katselun on täytynyt jo sulattaa aivoistani suuren osan, sen verran hankalalta uuden kielen opiskelu on tuntunut..

Tääl mun jiem kale aaibâs addii - nyt minä en kyllä oikein ymmärrä

Viikon kevennysosastolle voisi laittaa sanan poškâ, joka on juurikin sitä miltä vähän näyttääkin. Ja tämän sanan tuntevat jo inarinsaamelaiset lapsetkin, koska mitään hienostelevampaa termiä "kakkoselle" ei ole olemassakaan. Lapset käyvät poškâlla siinä missä aikuisetkin, jotta poškâ ij lii puuvsâin.

Viikon jännitysmomentiksi ensi viikon vastausta odottamaan jääköön kysymys: miksi saamelaiset eivät puhu tunteista?

Lávârdâh Jeerast

Lauantai. Viikon rauhallisin ilta Jeerassa. Samalla viikon ensimmäinen ja ainoa taukopäivä opiskelusta.

Ivalossa avattiin tänään virallisesti kaupungin uusi urheilukenttä. On nimittäin aika hieno. Kaupunginjohtajan avajaispuheesta selvisi 1,7 miljoonaa syytä upeaan lopputulokseen, mikä ilmeisesti jossain määrin vaikutti viiden vuoden valmistumisaikaan. Yleisöä tilaisuuteen oli saapunut aurinkoisesta säästä huolimatta hieman odottamaani vähemmän mutta ihan mukavasti silti ja mikä tärkeintä, kaakkua riitti kaikille.

Tilaisuudessa kukitettiin myös Kari Kyrö, paikallisen urheiluseura Inarin Yrityksen aktiivin Sauli Niinistön hänelle myöntämän liikuntaneuvoksen arvonimen johdosta. Kentällä tallusteli myös Kari-Pekka. En ollutkaan aikaisemmin ajatellut "K-P":n olevan Utsjoelta eli "ihan nurkilta" kotoisin. Oli lähellä etten käynyt kysymässä josko saisi sanoa päivää kädestä pitäen.

Ivalon reissulla selvisi myös ettei talvivarustautuminen välttämättä aivan hirveän kallista ole, talvipakkaset kestävän pilkkihaalarin saa reilulla satasella! Saman summan tai vähän enemmänkin joutuu tosin pulittamaan aidosta supikoiran turkishatusta eikä kunnon karvarukkasiakaan oikein edullisesti saa - ellei sitten tee itse iltakurssilla, niinkuin ajattelin tehdä, saa nähdä pääseekö ja mahtuuko kurssille.

Mutta ennen lauantaita oli tietenkin perjantai-ilta ja Staalon kaato Inarin Kultahovissa. Inarin Kultahovihan on toinen Inarin kirkonkylän hotelleista. Niillas Holmberg seurassaan Tanzanian tähti Andrew Ashimba, 22-Pistepirkko, Black Motor sekä Teho Majamäki. Eri yhtyeiden artisteista koostunut, varsin sekalainen seurakunta soitteli hieman vähäiselle mutta sitäkin innokkaammalle yleisölle kahden ja puolen tunnin ajan kappaleitaan. Musiikkityylit vaihtelivat afrikkalaisesta rytmimusiikista rankempaan rokkiin, mistä syntyi yllättävänkin mielenkiintoinen kokonaisuus.

Saamen kielen opiskelu herättää mielenkiintoisia reaktioita. Yksi toistaiseksi tuntematon nainen huikkasi joku aika sitten iloisesti "susta ei sitten tule saamelaista, muista se!", ja koska huikkaus ei kuulostanut millään tavalla vihamieliseltä en oikein osannut päättää mitä se tarkoitti. Viikko sitten toinen ihminen kysyi mitä teen ja ensimmäinen kysymys vastauksen saatuaan oli: "tuleekos sinusta nyt sitten saamelainen?". Ja viime perjantaina paikallinen hopeataiteilija otti asiakseen kertoa useampaan otteeseen kuinka turha tyyppi olenkaan ja kuinka hän vihaa tyyppejä, jotka eivät tee mitään. No okei, herralla oli toki promilleja eikä yhtään tiennyt mistä puhui eikä mielipiteellä välttämättä ollut mitään tekemistä opintojeni kanssa mutta mielenkiintoista yhtäkaikki.

Mun jiem lah sukkârist

Ajatus tuli elävänä mieleen kun poljin vesisateessa tiistain myerjimokke-retkeltä takaisinpäin. Parin sentin puolukka-mustikka-variksenmarjakasa ei sekään lämmittänyt aivan valtavasti mutta onhan näitä ihan kiva napostella iltasella.

Syksyn vapaavalintaiset käsityökurssit tulivat valittaviksi tänään. Joku onneton oli unohtanut tehdä tilavaraukset, joten valittavien kurssien lista oli hieman lyhyt: luunappien ja -korujen tekoa, huovutuskurssi tai jonkin intiaaniheimon helmikoristetöitä tms.. Vähän heikko tarjonta siis, mutta ei se mitään, huovutuskurssilla voi tehdä syylingit tuleviin karvakenkiin (perusheinien lisäksi) ja vaikka sisäsandaalit samalla vaivalla. Luukorukurssille taas voisi keksiä jotain edes etäisesti hyödyllistä tehtävää tai joutuu bändiin.

Bändiin? Valikoiman heikkoudesta johtuen isohko osa ryhmäläisistä - lähinnä se osa, jolle (saamen) käsityöt eivät ole uusi juttu - halusi opiskella kieltä senkin (2 viikkoa) aikaa. Onneksi Anna ei kuitenkaan ala mitään varsinaista opetusta järjestämään, koska se olisi taas hieman epäreilua meitä muita kohtaan, joten alkuinnostuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että parin viikon päästä syntyy INSAKU1213-bändi, joka ensimmäisen viikon säveltää, sanoittaa ja opettelee soittamaan kappaleita ja toisella viikolla lähtee kiertueelle muun muassa alueen kielipesiin.

Ruska on alkamassa

Ruskan alkamisen kunniaksi kävin viime viikolla ja viikonloppuna kaksikin kertaa melkein uimassa eli toisin sanoen pulahtamassa Inarijärvessä. Vähän oli viileää kyllä.

Ruska on viimeisen parin viikon aikana edennyt silminnähden. Jos kaikki aika ei menis opiskeluun niin voisi käydä ihan fotoilemassa luonnon keskellä.. Ja koska kaikki hyvät ideat tulee mieleen jälkikäteen niin tässä blogissa ei nähdä timelapse-kuvasarjaa ruskan etenemisestä Inarijärven rannalla.. Mutta mikäli hyvät valokuvat kiinnostavat niin kannattaa vilkaista keskimääräistä sivistyneemmän käytäväkaverin Päivän kuva -blogia.

Sarjassamme hauskoja hetkiä kirjastossa: kirjastonhoitaja pyytää ohimennen anteeksi sitä, ettei "meidän kirjasto ole sellainen tavallinen hiljainen kirjasto". Inarin kunnan saamelaiskirjasto Sajoksessa ei todellakaan ole sieltä hiljaisimmasta päästä. Asiakkaat juttelevat niin keskenään kuin heleästi nauravan virkailijankin kanssa reilusti ja mikäli muuten on hiljaista niin viimeistään asiakaskäytössä olevilla tietokoneilla kuulokkeet päässä istuvat ja pelaavat lapset tuovat eloa ja ääntä huutaessaan toisilleen musiikin kuuntelun lomassa.. :-)

Vuonnamárkanat

Suomen pohjoisin kahvila.

Viikon kulttuuripläjäys tuli lauantaina. Sähköpostiin ilmestyi mainos Varangerissa järjestettävistä Vuonnamárkanatista, joten sinnehän oli päästävä - kukapa ei lähtisi markkinoille reilun 200 kilometrin päähän, varsinkin kun paikalle odotettiin yli tuhatta kävijää! Niinpä Team Jeera lähti kahdella autolla lauantaiaamuna kohti Norjan Varangeria. Epätoivoinen aamukahvipaikan etsintä jatkui aina Nuorgamiin saakka.

Mika @ Nysseby, Varangerbotn.

Täällä pettymys oli valtava kun Suomen pohjoisin kahvila, Nuorgamin Lomakeskus oli suljettu juuri tämän viikon, joten jouduimme tyytymään Suomen toiseksi pohjoisimpaan - eli kahviloiden nobodyyn - Nuorgamin (ja Suomen) toiseksi pohjoisimman K-Marketin sisällä olevaan kahvilaan. No, onneksi tämä ei ole kahvilan omistajaa liiaksi masentanut, sillä paikan vadelmahillomunkit olivat erinomaisia.

Nuorgamista matka jatkui puolihuolimattomasti - kirjaimellisesti, sillä rajan kohdalla oli vain pieni "valtakunnan raja" -kyltti tien laidassa - rajan yli Norjaan ja kohti Varangerbotnia. Vaikka Inarissa ja Suomen tuntureilla ihan kohtuulliset maisemat onkin niin kyllä sitä silti hieman kateellisena ihastelee Norjan vuonoja. Varangerbotnin veden väri oli lisäksi hämmentävän turkoosi, syntyi hauska kontrasti Välimerimäisestä vedestä ja Jäämeren raikkaasta tuulesta.

Nuoret miehet takeissaan.

Itse markkinat olivat varsin mielenkiintoinen kokemus. Onneksi näin perinteisillä markkinoilla ei luottokorttia vinguteta, joten reissu tuli melko halvaksi. Olin hieman laskenut sen varaan, että Varangerista voi tarvittaessa nostaa kortilla rahaa mutta eipä siellä ollutkaan automaattia, joten pääosa joukostamme tyytyi lähinnä katselemaan.

Pelkkä katselu ei riittänyt Teemulle, joka oli jo viikolla ilmoittanut haluavansa kolttasaamelaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat. Ja mikä on todennäköisyys, että jos koko markkinoilla on yhdet(!) kolttaasamelaisnaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat niin ne ovat täsmälleen oikeaa kokoa?!? Hämmentävää.

Nessebyn kirkko.

Markkinoilla oli myynnissä aivan mielettömän hienoja luhkia, karvakenkiä, karvahanskoja, huopatöitä, hopeatöitä ynnä muuta ynnä muuta saamelaista käsityötä. Markkinavieraiden joukossa näki myös upeita vaatteita, muun muassa denimistä tehdyn saamenpuvun takin.

Teemun saatua kengät ajelimme jonkun matkaa vuonon reunaa eteenpäin ja kävimme Nessebyn vanhalla kirkolla sekä Ceavccageađgen muinaisasutusalueella, missä voi nähdä alueen asutushistoriaa 10 000 vuoden ajalta.

Varangerista alkoi paluumatka "itäistä reittiä" pitkin Sevettijärventien kautta. Sevettijärvellä piti tietenkin pysähtyä legendaariseen Sevetin baariin, missä Anna heitti yllätys- ja salakeikan harvalukuiselle mutta innostuneelle yleisölle. Sevetin baarissa kannattaa pysähtyä, vaikka munkkikahvi siellä maksaakin enemmän kuin varangerin vuonomarkkinoilla.

Lopulta, 14 tunnin roadtripin päätteeksi olimme takaisin Inarissa, vaikka Näätämön raja-aseman henkilökunta pitikin Petrin autokunnalle tehotarkastuksen ilmeisesti liiallisen hippeyden seurauksena.. :-) Onneksi meidän insinööreiltä näyttävä porukka pääsi jatkamaan matkaa ilman sen kummempia kyselyjä, koska olisi voinut olla hieman vaikea selittää miksi kävin Norjassa ajelemassa ilman minkäänlaisia henkilöpapereita tai ajokorttia mukana..

Lauantain kulttuuriannoksen jälkeen olikin ihan hyvä ottaa sunnuntaina vähän rennommin ja käydä Inarijärven risteilyllä Inarin kirkonkylän kyläyhdistyksen syysretken merkeissä. Liiallisen tuulen vuoksi emme päässeet rantautumaan Ukonkivelle, mikä oli hieman harmillista mutta muuten ihan mukava reissu.

Ja eikun uuteen viikkoon ja kohti inarinsaamen verbejä ja verbien taivutuksia... 

Puáttee kiärdán!

Anarâskiela, okko 3 - Aktiivuáppei Kotkaast Aanaarjäävri riddoost

Muu nommâ lii Mika já mun lam atk-vuávvájeijee mutá táál mun lam anarâškiela uáppee. Mun lam meddâl Kotkaast já tääbbin mun aasâm Jeerast, Aanaarjäävri riddoost. Mun oopâm aanaarsämikielâ Säämi máttááttáskuávdâšt já sáárnum jo váhá anarâškielâ. 

Muu vuossâmuš lause. Olisipa koulun toimiston väki ollut aktiivisempi niin tietäisin mitä lausekin on inarinsaameksi mutta kun ei niin en. Inarinsaamen sähköinen sanakirja ei voi tulla saataville liian nopeasti..

Viikon kielellisenä teemana on ollut nominit ja lokatiivi, joka vastaa kysymyksiin kiäst (kenelle/keneltä), kost (missä/mistä paikasta) ja mast (missä/mistä asiasta). Lokatiivilla voi kätevästi ilmaista asuvansa jossain (mun aasâm Anarist) ja olevansa kotoisin (tai kirjaimellisesti sanottuna pois) jostain (mun lam meddâl Kotkaast). Lokatiivissa on periaatteessa melko selkeät kielioppisäännöt sanojen taivutukseen mutta käytännössä mukaan mahtuu pari kolme poikkeusta ja tarkennusta - huomenna nähdään keksinkö tänään harjoituksia tehdessä ihan oman säännönpuolikkaan valintoja ohjaamaan..

Inarinsaamen opiskelun yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että koska olemme vasta kolmas "vuosikurssi" varsinaista kielenopetusta saavia hyvin pitkään aikaan, pääsemme hetkittäin myös kehittämään kirjattua kielioppia. Harjoituksia tehdessä ja sanoista keskustellessa aina välillä törmätään tilanteeseen, jossa ylöskirjattu kielioppi"sääntö" ei pidäkään aukottomasti paikkaansa ja jos oikein hyvin käy keksimme porukalla tarkennuksen sääntöön.

Ensi viikolla verbien kimppuun.

Liäksu luuhâm Aanaarjäävri riddoost.