Juovlâ puátá!

Vuoihân vuoihân, tästhân jo ihan tapa tulee, tilannekatsauksia vain joka toinen viikko.. Ei täällä kuitenkaan ihan niin tylsää ole ollut..

Kielen opiskelussa peruskurssi 2 päättyi viikko sitten ja huipentui tällä viikolla ensimmäiseen kielimestariviikkoon. Tarkoituksena oli päästä keskustelemaan ja käyttämään kieltä aktiivisesti syntyperäisen kielen puhujan kanssa. Joo.. Henkilökohtaisesti olen vielä melkoisen kaukana kielen aktiivisesta käytöstä puhuen. Kirjoitus ja luetun ymmärtäminen sujuu jo kokolailla odotusten mukaisesti mutta keskustelu "ei ihan".. Mutta eiköhän se tästä, olemme vasta matkamme alkumetreillä, sanoo Anna kannustavasti..


Yksi suurista kielimestareistä, Ilmari Mattus sanoi Outille ja Eljakselle olevan pelkästään Hyvä Asia, että kaltaisemme aikuiset tulevat opiskelemaan kieltä. Heh, asiaan mitenkään liittymättä ei voi olla mainitsematta lyhyttä juttua tuoreimmassa Inarilaisessa, missä Klemetti Näkkäläjärvi (Saamelaiskäräjien puheenjohtaja) toteaa ettei kuollutta kieltä tai kulttuuria ole mahdollista elvyttää ja ne eivät periydy verenperintönä. Eli Klemetin mukaan ei ole mahdollista, että kielen ja kulttuurin osaava ihminen välittäisi nämä jollekin toiselle.

Klemetti tietysti tarkoittaa ettei kieltä ja kulttuuria ole mahdollista oppia muuten kuin syntymällä ja kasvamalla "aidossa" saamelaisperheessä. Ongelmahan tuossa on se, että jos kerta kielen tai kulttuurin elvyttäminen eli välittäminen henkilölle, jolla näitä taitoja ei ole tai ole koskaan ollut on mahdotonta, niin miten niiden välittäminen on sen mahdollisempaa lapselle?

Tällä viikolla sain myös pitkästä aikaa edistettyä karvakenkiäkin, enää puuttuisi sisnakoriste varresta ja kengät olisi valmiit. Enpä olisi ennen perjantaita uskonut, että heinien tunkemiseen kenkiin voi kulua kolme tuntia aikaa mutta pakko se on uskoa.. Eli "valmiit" karvakengät kostutetaan ensin hyvin nahan puolelta, käännetään oikeinpäin ja tungetaan täyteen tietynlaista heinää. Heinän tarkoitus on venyttää kenkää tarpeen mukaan ja tietenkin muokata muoto muutenkin kohdalleen. Ilman täytettä kengät kuivaisivat varsin epämääräisiksi. Tämän vuoksi heinää pitää tunkea kenkiin melkoinen määrä ja niin saada niin tiukaksi ettei nahka pääse kutistumaan mistään. Haastava ja kriittinen vaihe siis..

Perjantaina oli taas (vaihteeksi) oikein kulttuuripläjäys, edellisestä kun olikin jo monta päivää aikaa. Ensin Ivalossa kansalaisopiston joulujuhlassa kurssilaisten ja muskarilaisten musiikkiesityksiä ja sieltä Sajokseen Klubi-iltaan, missä useampikin artisti ja kotiartisti nousi lavalle viihdyttämään ihan mukavankokoista yleisöjoukkoa. Neljän tunnin sessio tarjosi viihdykettä koko viiden euron lipun edestä! Mukana mm. Ailu Valle, Niillas Holmberg, Sombyn pojat ja monta muuta, kuten esimerkiksi meidän molemmat Annat - medialinjan Heiskasen Anna ja Morottajan Anna, meidän ope ja Saamelaiskäräjien hallituksen uusi jäsen. Anna H lauleskeli enkeleiden kanssa ja Anna M "veti aika hyvin" muutaman joiun, kuten illan juontaja Aslak Paltto asian ilmaisi.. :-)

Lauantai meni joulumyyjäisissä Ivalossa ja sunnuntai saamenkielisiä kauneimpia joululauluja laulellen sekä bingoillen. Ei tullut bingosta voittoja tälläkään kertaa edes vuoden viimeisen bingon kunniaksi. Pahus. Mutta ehkä ensi vuonna on parempi onni..

Ensi vuoden puolella saattavat valokuvatkin ilmestyä takaisin, sillä olen melkein päättänyt hankkia joululahjaksi itselleni uuden kameran, Lumix LX7:n. Josko se kestäisi paremmin käyttöä kuin Canon..

Addel addâgâš olssâd

Mun lam lamâš tääbbin tääl nelji máánu já ij vala oppâđ adeliđ addâgâš olssâd. Kenski jo aaibâs forgâ. 

Puáttee ohon mij teivâp mielâmiäštáreh. Mun ja muu paarâ, Airi, muoi teiveen munnuu kielâmiäšter Avelist. Muoi kolgâvettee väldiđ paddimpiergâs fáárun, ete muoi pyehtivettee paddiđ suu maainâseh. Muoi láán tobbeen vuossamuš majebaarga já talle vuossarga peeivi munnust kolgâvettee kuldâliđ maid sun sáárnui. Já talle teivâvettee sun oppeet koskoho. Tuorâstuh lii oppeet porgâpeivi munnust, muoi kuldâlvettee lassee já čäälliđ maid sun sáárnuigis. Já talle vástuppeeivi mist lii škoovlâ já mij ettâp ohhoost. 

Já tuot lii muu taan oho anarâškielâ rappoort. Já tohon moonâi tuše tijme teikâ váhá paijeel..

Anna sai hirmu-urakan valmiiksi ja palautti viime perjantain kokeet tarkistettuina tänään. Missä ja milloin tahansa muualla olisin varmasti ihan tyytyväinen neloseen mutta koska en ole vielä oppinut antamaan itselleni anteeksi niin en (ainakaan vielä) voi sanoa olevani. Kenski talle puáttee oho, ehkä sitten ensi viikolla.

Koe oli peruskurssi I:n ainoa koe, joten tekemistä ja tehtävää oli melko paljon. Onneksi opiskelu on ollut sen verran rankkaa ja haastavaa, että sitä on ollut pakko tehdä kaiken aikaa, joten sinänsä ei ollut hirveästi väliä kuinka pitkä tai laaja koe oli. Parempi numero jäi kiinni pääasiassa vaatteista. Sain (odotetusti) surkeat pisteet tehtävästä, missä piti kuvailla pukeutumista. Vaatesanastolappu jäi muutamana päivänä kotiin enkä vain muistanut/jaksanut kerrata sanoja iltasella eikä puuvsaheilla, suháilla já t-pääiđillä kovin pitkälle pötkitä Inarin pakkasissa.. Mutâ ijba tot mihheen, viehâ pyereesthân tot moonâi.

Mutta jokohan rantsussa istuminen riittäisi tältä päivältä ja voisi lähteä päivälliseväiden kera kotiin rentoutumaan hetkeksi? Päivän ruokapalvelu hieman tökki koulussa; aamiaisella tarjoiltiin edellispäivän kylmää mannapuuroa ja muroja ja päivällisen sijaan sai matkaansa eväspussin. Aamiaisen tarjoili talon siivooja kun aamuvuoron emännän auto ei ollut lähtenyt käyntiin (mikälie kesädiesel) ja päivällisellä oli ollut jotain muuta häikkää - tai sitten Tarjalla oli vaan kiire itsenäisyyspäivän viettoon..

Ai niin, eilisilta kului rattoisasti Ivalon kielipesässä Anarâš-illassa laulellen inarinsaamenkielisiä joululauluja. Paikallinen pastori Tuomo isännöi ja osallistujamäärä tuplaantui kun meidän luokan minä, Outi, Laura ja Airi tulimme paikalle.. :-) Onneksi illan kahvi-, joulutorttu- ja -piparitarjoilu ei rynnistyksestämme ollut moksiskaan ja santsatakin saattoi.. Takkâ kielâpiervâl Kerttust!

Karvakengät ovat edelleen viimeistä silausta vaille, mutta jos vain ensi viikon kielimestaripäivistä onnistun hieman siirtämään tunteja iltaan niin viimeiset silaukset syntyvät tuolloin ja kengät valmistuvat sopivasti joululomalle matkaan otettaviksi..

Hih, hauskaa kun rantsun baarissa ehkä-eläkeläissetä kertoo kavereille käyneensä etelässä ja ostaneensa ipadin. On kuulemma nopea ja tosi kätevä. Ja paljon nopeampi kuin netti. :-)

Mutta nyt kotiin.

Skammâ lii tääbbin

Heh, pitkästä aikaa taas täällä.. Huomaan aloittaneeni tämän jutun kirjoittamisen alkuviikosta:

"Kaamos on täällä. Utsjoella aurinko laski viimeisen kerran pitkään aikaan eilen, Inarissa mahdollisesti tänään, paha sanoa kun viimeinen viikko on ollut sen verran pilvistä ettei aurinkoa ole muutenkaan näkynyt. Harmillista, olisi ollut kiva nähdä se viimeinen välähdys mutta katsotaan josko huomenna riittävän korkealle kiipeämällä näkyisi.."

No ei tullut kiivettyä korkeammalle mutta muutamana vähemmän pilvisenä päivänä näkyi kyllä aamupäivällä auringon nousu aikaan varsin ikimuistoisia taivaanrantoja vaikkei aurinkoa enää näkynytkään..

Viikko sitten viikonloppuna Sajoksessa oli erinomainen tapahtuma, meahcce-, guolásteaddji- ja duottasámit rs. metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n järjestämä Saamelaisten historia, elämäntavat ja kulttuuri -seminaari. Ylivoimaisesti suosituin seminaaritapahtuma mihin itse olen täällä tähän mennessä osallistunut, lähes 200 kuulijaa. Valitettavasti enemmän tai vähemmän sattumalta Sajoksen pääsali Dolla (tuli, nuotio) oli juuri seminaarin aikaan suljettu, joten käytössä oli pienempi monitoimisali, Dollagáddi (nuotion ympärys). Kiva kun tiloilla on merkitykselliset nimet.

Dollagáddi on mitoitettu hieman pienemmälle määrällä kuin mitä seminaarissa oli osanottajia, joten sali oli melko täynnä, mutta onneksi se ei menoa haitannut. Esitysten materiaalit ovat tulossa verkkoon myöhemmin, joten ei niistä nyt sen enempää. Seminaarin tarkoituksena oli valottaa saamelaisten historiaa hieman laajemmin. Mgdsamit rs. ajaa erityisesti statuksettomien saamelaisten asemaa ja hyvä niin.


Omalta osaltani kulunut viikko oli taas normaalin toiminnantäyteinen ja huipentui perjantaiseen peruskurssin kokeeseen (n. 4 tuntia), Saamelaiskäräjillä työskentelevän inarinsaamen kielimestarin, Ilmari Mattuksen eläkekahvisteluun ja illalla vielä norjalaisen saamelaisteatteri Beaivvášin Silbájávri-esitykseen, jonka teaser löytyy juutuubista:

Ilmari Mattus on merkittävä ja aktiivinen henkilö inarinsaamen elvytyksessä ja hänen voi ihastella vaikkapa lauleskelemalla tänä jouluna inarinsaamenkielisiä joululauluja. Tiedä vaikka joku ryhmä lauleskelisi jonkun malliksi.. Ensi viikolla selviää sitten miten hyvin - tai huonosti - syksyn oppi on mennyt perille. Annan mukaan kyseessä on kuitenkin oppimistilaisuus eikä maailmanloppu vaikkei tulos vastaisikaan omia odotuksia tai toiveita. Saapa nähdä.

Tiistai-ilta oli myös kulttuuria pullollaan kun Lapin Kamariorkesteri kävi Sajoksessa esittämässä musikaalisävelmiä vuosikymmenten varrelta. Aivan loistava konsertti ja yleisöäkin oli paikalla ihan mukavasti! Lauantai kului rattoisasti Inarin kirkonkyläyhdistyksen Turvapäivässä palomasemalla makkaraa paistellen ja vohveleita kahvinkeiton lomassa myyskennellen. Iltapäivällä sytytettiin myös valot kylän joulukuuseen. Tilaisuuksissa nähtiin pariinkin otteeseen paikallisten tiernatyttöjen esitys, joka oli ehkä paras tiernaesitys, mitä olen koskaan nähnyt.

Sunnuntaina kävin tutustumassa toiseen perinteiseen kyläaktiviteettiin: bingoon. Ja voipi olla, että tulee mentyä toistekin vaikkei tänään voittoja tullutkaan, sen verran hyviä palkintoja on tarjolla..,

Kuulumisten kirjoittelutahdin nopeuttaminen ei näköjään vielä tällä viikolla onnistunut, mutta se johtui ainakin jossain määrin kurssin loppurutiksesta, joka toivottavasti edes joskus kantaa hedelmää. Ikävä kyllä perjantain kokeen perusteella töitä pitää tehdä jatkossakin omalla ajalla melkoisesti ennenkuin verbien ja nominien taivutussäännöt pysyvät päässä ja tulevat hieman lähempää selkäydintä kuin tällä hetkellä.. Mutta, kuten Anna kannustavasti muistuttaa, matka on pitkä ja olemme vasta lähtösuoralla - ja siitä huolimatta mun sáárnum jo váhá ja jyehi peivi - teikâ jyehi okko - eenâb ko jieht. Ja ääntäminen paranee viikko viikolta, kuten perjantaina onnittelulaulutuokio Ilmarillekin osoitti. Joten ei kannata masentua ja koolgâm mušte: mun koolgâm adeliđ addâgâš olssân. Tot lii muu uđđâ mantra.

Kolttaruokakulttuuria kokemassa

Menneen viikon piristys oli perjantaina ja lauantaina järjestetty kolttasaamelaisten perinneruokakurss, jolle siis - tietenkin - osallistuin ja jossa valmistettiin kahtena päivänä erinomaisen hyvää ruokaa. Niin hyvää jopa, että aloin vakavasti harkita josko sitä joskus viikonloppuisin ihan oikeasti kokkaisi jotain ruokaa..

Harmillista kyseiselle kurssilla osallistumisessa oli tietenkin se, että joutui jättämään väliin kilinnahkalakin (katso muutama mallikuva meitin koulun Jenni-Emilian blogista) valmistuskurssin. Kyseisiä lakkeja voi ostella parin sadan euron - tai vähän kalliimpaa - hintaan. Samoin ohi meni kanteleen valmistuskurssi ja Camera Borealis, missä olisi nähnyt ehkä maailman parhaita valokuvia pohjoisen pallonpuoliskon luonnosta. Mutta ei se mitään, elämä on täynnä valintoja ja olin sitä paitsi luvannut tulla kurssille kokkaamaan, joten mitäpä noita suremaan. Muutama muukin kurssi on viime aikoina jäänyt väliin kun ei ole ehtinyt kun on yrittänyt kynsin hampain roikkua kielivaunun perälaudassa kiinni ettei tipahda kyydistä.

Muutaman pakkasviikon jälkeen oli suorastaan outoa kävellä tänä aamuna ulos. Lämpötila oli yöllä noussut aavistuksen nollan  paremmalle puolelle ja koulupäivä alkoi pyöräilyllä "melko liukkailla" teillä pienessä tihkusateessa. Varsin jännää oli kuulemma ollut ajaa aamulla Ivalosta Inariinkin.. Taina sanoi lounaalla, että tämä oli ensimmäinen kerta kun pelotti omassa kyydissä.. No, lämpötila lähti taas lievään laskuun päivän aikana ja sade vaihtui taas lumeksi.

Jutaavan kirjaston etäluennoissa oli tänään vuorossa Erika Sarivaaran esitys Statuksettomista saamelaisista. Esitys pohjautui Erikan aiemmin julkaistuun väitöskirjaan. Asiaan perehtymättömille pikatiivistelmä mitä tarkoittaa statukseton saamelainen: statukseton saamelainen on henkilö, joka polveutuu saamelaissuvusta ja jota ei ole merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Mikäli on yhtään seurannut saamelaisia koskevaa uutisointia viime aikoina niin on saattanut hyvinkin saada käsityksen, että saamelaisyhteisössä käydään parhaillaan kovaa keskustelua siitä, kuka on "oikea" saamelainen. Nykyisen, vuodelta 1996 peräisin olevan saamelaismääritelmän ulkopuolelle jää melko iso joukko ihmisiä, jotka kokevat itse olevansa saamelaisia mutta joita Saamelaiskäräjät ei tunnusta. Samanaikaisesti muun muassa inarinsaamelainen yhteisökin on alkanut vaatia oikeuksia itselleen. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Matti Morottaja, inarinsaamen kielen elvytyksen Suuri Mies on sanonut, että jokainen, joka osaa inarinsaamea on saamelainen.

Mutta josko vielä muutaman lauseen saamea kääntäisi illan päätteeksi..

Skammâ lii puátimin

Kaamos on tulossa. Menneellä viikolla lounasaikaan auringon paistaessa sen tajusi kun aurinko ei enää jaksanut nousta kovinkaan korkealle. Päivän myös lyhentynyt melkoisesti, neljän aikaan alkaa olla jo melkoisen hämärää ja viikko sitten huomasin, että mikäli aikoo käydä viikonloppuna tulistelemassa makkaranpaistelun ja kahvinkeiton merkeissä niin ei kannata lähteä rämpimään muutamaa kilometriä lumihangessa iltapäivällä tai saattaa kaivata palatessaan otsalamppua..

Eilen illalla vietettiin Saariselällä Lapin Keittiömestareiden 21. Herkkupöytä-tapahtumaa. Tarjolla oli aika paljon herkullisia alkupaloja, maittavaa pääruokaa ja suussa sulavia jälkiruokia. Jätin useimmat äyriäisalkupalat väliin mutta siitä huolimatta alkupaloista arvioisin varsin onnistuneiksi seuraavat: savurautugalantine friteeratun suppilovahveron kera, lohipastrami, hiillostetut muikut pinaattipestolla, Sahramimarinoitu sinipallas, jänisterriini päärynäcompotilla, riimisuolattu poro Cumberland, hyytelöity poronkieli, tervamarinoitu marmorihärkä punajuuripestolla ja sipulihillokkeella, chili-mangopaahdettu hanhen rintafilee mango-porkkanachutneyllä sekä metso Granny Smith. Omaan makuun ei aivan yhtä loistavia mutta siltikin varsin hyviä olivat kylmäsavustettu hauki paprikaöljyllä sekä kuningasrapu-ohra makirulla soijahyytelöllä (soijahyytelö ei oikein iskenyt).

Parin kolmen alkupalakierroksen jälkeen oli aika siirtyä pääruoan pariin ja mestareiden loihtima ylikypsä hirven entrecôte paistoliemikastikkeessa ja taimen-korvasienimakkara bataatti-maa-artisokkaduchessen kera olivat aika hyviä nekin. Hirvi erityisesti oli aivan käsittämättömän pehmeää.

Parin tunnin jälkeen pääsikin sitten vihdoin jälkiruokien kimppuun. Henkilökohtaisiksi suosikeiksi osoittautuivat valkosuklaa-salmiakkituutti, toffee-karpalotuutti, kaarnikka-tuorejuustokakku (aivan mielettömän hyvää), anismarinoidut tuorehedelmät, puolukka-valkosuklaavaahto (vähintään yhtä hyvää kuin tuorejuustokakku), pistaasi- ja mustaherukkajäätelöt (erityisesti yhdessä nautittuna) sekä punajuurikaramelli suklaakonvehdin kuoriin rakennettuna. Ja lisäksi vähän kahvia. Jälkiruokien parissa viihtyi toisen ja ehkäpä kolmannenkin kierroksen verran.. :-)

Aanaar lii čuovjâd

Taannoisista kunnallisvaaneista pitänee myös sanoa sananen. Kokoomus teki Inarissa "persut" - tai oikeastaan pisti vielä vähän paremmaksikin - ja kasvatti kannatustaan edellisistä vaaleista 20 prosentilla ja nousi Inarin ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi 36 prosentin kannatuksella. Siis 36 %! Lapin perukoilla. Aivan käsittämätöntä.

Kokoomuksen ehdokkaat nousivat paikallislehdissä selkeästi esiin vastustamalla kunnan harjoittamaa liiketoimintaa ja aivan erityisesti Ski Saariselkää. Ski Saariselkä on Saariselän hiihtokeskus, joka on kokonaisuudessaan kunnan omistama. En tunne historiaa mutta ilmeisesti hiihtokeskuksen aiempi yrittäjä ei ollut kovin innokas toiminnan kehittäjä, jolloin kunta osti yrityksen ja on muutaman(?) vuoden pyörittänyt hiihtokeskustoimintaa. Tämä ei tunnu oikein sopivan ainakaan paikalliselle kokoomukselle ja ilmeisesti ei myöskään monille äänestäjille.

Tavallaan ymmärrän kritiikin toiminnan suhteen, koska kokoomuksen mielestä yritystoiminta kuuluu yrityksille eikä kunnalle. Mutta entä jos yrittäjää ei vain kiinnosta? Vaikea kuvitella Ski Saariselän olevan yrittäjälle minkään kultakaivoksen mutta kuitenkin tärkeä ellei jopa kriittinen osa Saariselän matkailua. Pääsääntöisesti Saariselälle tultaneen hiihtämään mutta kuinka suurella osaa perheistä vanhemmat tulevat hiihtämään ja lapset laskettelemaan ja mikäli hiihtokeskusta ei olisi, matkakohde olisikin esimerkiksi Levi?

Kost vuojâ soddá, tobbeen nähki killááš

Mun taarbâm lisää tunteja vuorokauteen tai pyereeb organisointikyvyn.. Huomaan luvanneeni palaavani rumpukurssiin ja viime viikon menojuttuihin paremmin jo okko talle já tääl pitäisi kertoa jo taat-uv viikon jutuista myös.. Já vâi lukeminen ei olisi liian helppoa ruudun silläkään puolella, ajattelin lisätä saamen sanojen määrää tekstin seassa.. :-)

Na nuuvt.. Viime viikonloppuna (oholoppâ) osallistuin siis Elli Maaret Helanderin pitämälle noitarumpukurssille koululla. Loistokurssi! Elli Maaret on ihan paras. Perjantaina keitettiin ja taivuteltiin rumpujen kehälaudat, näskättiin nahat sekä tehtiin ja laitettiin nahat kylmään parkkiveteen odottelemaan sunnuntaita. Rumpunahat parkitaan kylmällä - ei edes viileällä - vedellä, muutoin nahka menee pilalle. Vanha sanonta kuuluu: missä voi sulaa, siellä nahka palaa. Elli Maaretin mukaan kesäisin veteen pitää jopa laittaa jäitä sekaan riittävän kylmyyden takaamiseksi.

Lauantaina liimattiin runko kasaan ja hiottiin valmiiksi nahan laittoa varten. Lauantai oli melko lyhyt päivä. Päivän päätteeksi rumpu nimettiin. Sunnuntaina otettiin nahat pois parkista ja leikattiin rumpuun sopivan kokoisiksi ja pingotettiin rummun ympärille. Tämän jälkeen alkoikin nahan paikoilleen ompelu ja lopuksi kiristäminen. Kiristyksen jälkeen rumpu oli kuivattamista ja valinnaista vihkimistä vaille valmis. Sunnuntain rumpu-uurastus

Noitarumpuja on kahdenlaisia: vihittyjä ja vihkimättömiä. Vihkimätön kelpaa lähinnä seinäkoristeeksi ja vihittyä taas ei saa kukaan muu soittaa kuin se, joka rummun on vihkinyt. Eli käytännössä ei ole olemassa soittokelpoista "lainanoitarumpua". Vihkimisrituaalissa rumpuun ladataan niitä energioita ja toiveita, joita rummulta toivotaan saatavan sitä soitettaessa. Minä, Anna, Hans ja Alina kävimme vihkimässä rumpumme Elli Maaretin opastuksella maanantaina sopivasti täydenkuun aikaan Tuulispäällä. Joten nyt Mikalla on ikioma, henkilökohtainen noitarumpu, joka on ladattu täyteen täydenkuun energiaa ja yliluonnollisia voimia, jee! Ja sorry vaan kaikille, jotka haluaisivat kokeilla miltä aito noitarumpu tuntuu.

Hmm, kolme kappaletta sitten totesin, että olin luvannut palata tämän blogin juttuihin "jo viikko sitten" ja siitä kun kirjoitin nuo sanat on taas kulunut melkein viikko.. Mutâ ijba mihheen, näillä mennään.. :-) Taidan pistää stopin tähän, koska rumpukurssia seurasi (viime viikolla) kahden päivän kalastuskurssi ja ehkä jotain muutakin kivaa..

Ai niin, valokuvia ei toistaiseksi tule, koskapa kamera päätti lakata toimimasta eikä nuukialla kovin kummoisia kuvia saa.. Mutta katsotaanpa josko uusi kamera lähiaikoina tupsahtaisi postiluukusta, eihän täällä voi olla ilman kameraa kun kuvattavaakin tuntuu vähän väliä tulevan vastaan...

Faskâmeh lii jyehi saajeest

 Jeera riddoost, 24.10.12

Koskoho puurgâ jälkeen Inarissa on todellakin ollut kinoksia joka paikassa, jee! Juuri näin talven pitääkin alkaa: ensin pikku pakkasia ja sitten lunta parikymmentä senttiä vuorokaudessa. Pikku pakkaset ovat pikkaisen kiristyneet sitten keskiviikon, mutta ijba mihheen, pitänee vain kaivella talvisempia vaatteita laatikoista..

Sitten viime kerran onkin taas ollut melko haipakkaa ja viikon varrelle on mahtunut niin huteja kuin osumiakin.

Maanantaina Sajoksessa oli etäluentona Rovaniemeltä Juha Joonan Metsä- ja kalastajasaamelaisten historia. Ihan mielenkiintoista tarinaa, voin julkaista muistiinpanot (pääasiassa Juhan kalvotekstit) jos jotakuta kiinnostaa. Luento oli osa Inarin saamelaiskirjaston ja Rovaniemen kirjaston Lappi-osaston yhteistyönä tuottamaa luentosarjaa, jossa on luvassa kolmen viikon päästä todennäköisesti jonkin verran keskustelua herättävä puheenvuoro: Erika Sarivaara – Statuksettomat saamelaiset - kuka on saamelainen. Kirjaston Tuija lupasi tuona päivänä pukeutua haarniskaan odotettavissa olevaa ilmapiiriä mukaillen..

Tiistai-iltana oli vuorossa viikon toinen osuma, Inarin saamelaiskirjaston Johtti girjerádju (Jutaava kirjasto) –hankkeen järjestämä nuorten kirjastokahvilailta. Jutaaminen eli inarinsaameksi jotteem on vanha poroelinkeinon termi, joka tarkoittaa porotokan mukana muuttamista. Tähän liittyvänä informatiivisena tidbittinä voisi mainita, että poronhoito ei koskaan historiassa ole ollut kaikkien saamelaisten elinkeino ja nykyisin ainoastaan 10 %:lla.

Na kuittâg, nuorisokahvilaillassa oli vieraana Ailu Valle ja aiheena rap-musiikki ja sanoitukset. Kahvilailtaan oli kaivattu lisää osallistujia, joten lähdimme Annan kanssa paikalle. Ilta keskittyi odotuksista poiketen hieman enemmän osallistujien aktiivisuuteen kuin káhvástâllâân mut ijba tot mihheen. Sanoitimme Annan ja Susannan kanssa mielestämme varsin erinomaisen rap-kappaleen, jonka tytöt vielä nauhoittivatkin (videon kera) seuraavana päivänä koulussa. Ilta kului varsin rattoisasti puoli kymmeneen, jolloin illan ainoiden kahden nuoren piti lähteä kotiin nukkumaan.

Keskiviikolle osui sitten viikon huti eli harrastajateatteri Ivaloisten Tukkijoella-esitys Sajoksessa. Aivan hirveää tuubaa, mutta istuin urheasti koko kaksituntisen - enkä feisbuukannut kuin ihan vähän tauon aikana.

Iltaaktiviteetit ovat tietysti ihan mukavia mutta tällä viikolla olen kyllä huomannut niiden selkeästi haittaavan opiskelua. Olen ollut ehkä hieman tavallista enemmän pihalla tunneilla, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu ja olisi hyvä jos viikonlopun aikana saisi hieman kirittyä ja kerrattua viikon juttuja mutta saapa nähdä kuinka käy, koska minullahan on - tietenkin - viikonloppuaktiviteettia rumpukurssin merkeissä! Mutta siitä ja muista viikon jutuista seuraavalla kerralla, nyt pitää lähteä nukkumaan, tääl mun lam melgâd vaibâm..

Syyslomailua Inarissa

Viikon syysloma Inarissa alkaa olla lopuillaan. Takana on viikko kevyttä ulkoilua, viileää sisälläoloa, runsaasti saunomista ja lisää vaalitarjoiluja.

Jeera-II:sta alettiin rakentaa muutama viikko sitten ja Jeeran lämmitysjärjestelmä uusittiin syyslomalla. Nyt pitäisi kuulemma lämpöä riittää ja lämmityksen toimia joka huoneessa. En haluaisi huolestua, mutta pari päivää sitten sopivan lämpöiseksi säätämäni patterit huoneessani ovat muuttuneet melko kylmiksi. Mutta ehkä kyse on vain uuden järjestelmän sisäänajo-ongelmista.

Lämmöt siis katkaistiin viikko sitten ja palasivat jossain määrin takaisin keskiviikkoiltana. Siihen mennessä lämpötila rakennuksessa oli laskenut alimmillaan reiluun 7 asteeseen ja yleisemmin reiluun kymmeneen asteeseen - toki omassa huoneessa oli Virpin järjestämä sähköpatteri. Lämpöjen puuttumista enemmän häiritsi lämpimän veden puute. Rantasaunanhan sai lämmitettyä aina kun siltä tuntui mutta lämmintä vettä esimerkiksi astioiden tiskaamiseen sai vain vedenkeittimellä ja rantasaunan padalla. Perjantaina putkimiehet saivat vihdoin myös lämpöisen veden takaisin ja talokin alkoi pikkuhiljaa lämmetä.

Viikko vierähti yllättävänkin nopeasti. Alkuviikosta hieman sateli mutta loppuviikon paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Otsamolle kiipeäminen ei sitten kuitenkaan onnistunut. Keskiviikkona lähdin aamupäivällä liikkeelle Otsamo mielessä, tarkoituksena polkea pyörällä tunturin pohjoispuolelle ja kiivetä sieltä ylös muutaman kilometrin matka. Ei mennyt ihan putkeen; en ollut ajatellut, että pyöräiltävää on itseasiassa parikymmentä kilometriä ennen patikointia. Lähdin lisäksi pyöräilemään hieman liian kovaa ja olin hetken päästä hiestä märkä, mikä ei ollut lainkaan hyvä juttu ottaen huomioon, että ulkona oli muutama aste pakkasta ja ihan reilu tuuli.

Juuri tämän takia en hirveästi pidä ulkoilusta pakkasella, pukeutuminen on yksinkertaisesti liian hankalaa, varsinkin jos on taipumusta runsaaseen hikoiluun urheillessa. Aavistus liian lämpöinen varustus ja olet hetkessä hiestä märkä, minkä jälkeen alkaa palelu, varsinkin pyöräillessä.

Tällä nimenomaisella reissulla olin myös onnistuneesti laittanut käsiin liian heppoiset hanskat enkä ollut ajatellut, että pyöräillessä varpailla ei ole kovin paljoa tekemistä, joten nekin alkoivat sormien kanssa pikkuhiljaa jäätyä. Loppujen lopuksi noin puolivälissä pyörämatkaa päätin kääntyä takaisin. Käännyin paluumatkalla Jäniskosken parkkipaikalle tarkoituksena patikoida sinne makkaralounaalle. En tiedä johtuiko opasteista vai patikoijasta mutta päädyin sitten kilometrin sijaan muutaman kilometrin päässä olevalle Laurin laavulle. Sinänsä ihan hyvä, koska varpaat alkoivat sulaa vasta laavun lähellä.

Viikko huipentui lauantai-iltana Keskustan vaali-iltamiin Sevettijärvellä Toini Sanilan porotilalla. Paikallinen puoluejärjestö järjesti kaikille avoimen vaalitilaisuuden Toinin tilalla, ohjelmassa ruokailua, musiikkia, tanssia ja mukavaa jutustelua. Ajelimme Sevettijärvelle ja saavuimme paikalle noin tunnin alusta myöhässä, joten pidot olivat jo kovassa vauhdissa ja saimmekin käydä suoraan pöydän antimien kimppuun. Täytyy sanoa, että mikäli erinomainen ruoka ja erämaan rauha yhtään houkuttelevat niin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Toinin tilaan. Pääruokana tarjoiltu poron filee suli suussa ja vatsa yritti parhaansa mukaan sulatella sitä ja jälkiruokana ollutta lähimarjoista tehtyä marjasekoitusta vielä useampi tunti ruokailun jälkeen... Ylivoimaisesti paras vaalitilaisuus missä olen ikinä ollut mukana!

Ja huomenna takaisin kouluun. Annalla pitää onneksi tunteja muille aamupäivällä, joten meidän luokan koulu alkaa vasta lounaan jälkeen saamen kulttuurilla. Pehmeä laskeutuminen ja silleen..

Čohcâtälvi puáttim Sämieennâm

Suomen lisäksi syystalvikin on tullut Saamenmaahan. Kävin viiden jälkeen pyöräilemässä kylällä sormikkaissa ja lenkkareissa ja niin sormet kuin varpaatkin meinasivat paleltua.. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aiheena, vaan tämä on ensimmäinen inarinsaamenkielinen kirjoitus tässä blogissa. Surkeaa räpellystä mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa paranee..

Čohčâmáánu. Säämi máttááttâškuávdâš lii loje já kuárus ko uáppeeh láá luámust. Mun-uv lam šoddâm uuccâđ purrâmâš aaibâš jieš! Luhhoost mun teivim puolâsskaapist muádi oho tassaaš tohon läjidiđ herttâmäälis.

Jeera lieggiittâs já liegâs čääci potkim pasepeeivi já táálu lii jo aaibâs káálus. Muu ferttim kárvuttiđ kuheseh puuvsah já pusseer onne. Já mun ij kuássin lah kuhesuájás pusseer pääikkin. Anarâskielâ lasseen mij lep meiddei säämi kultuur táá pajeest. Hirmâd mielâkiddiivâš!

Mun iälim Čevetjävri puásuitáálu Sanilast jieht eehid. Minna já Tuija leppim meiddei fáárust. Sanila faallim mielâttem njáálgá purramâš Keskusta jienâstâsehidist. Tun kuáddáččih kolliđ tobbeen.

Tot kuho tot. Čuávuvâš râkkân maidnii kukkeeb já mielâkiddiivâšeb.

Tavest lii koolmâs

Outo valoilmiö Inarin kirkonkylällä

It's Grim Up North, lauloi The JAMS aikoinaan ja näyttäisi siltä, että Inarin viimeaikaisen syksyisen synkkyyden tilalle on hyvää vauhtia tulossa kylmyys. Siihen onkin hyvä valmistautua seuraavien päivien aikana Jeerassa, Jeeran lämpökattilaremontti alkoi tänään. Seuraaviin muutamaan päivään ei talossa ole sen paremmin lämmitystä kuin lämmintä vettäkään. Remonttimiehet vähän arvelivat ettei lämmintä vettä ihan lähipäivinä tule. No, onneksi on rantasauna.

Mutta vähän synkkää on ollut täällä viime päivinä. Vettä on vähän sadellut ja tuuli on kääntynyt selvästi pohjoisesta tulevaksi. Lauantaina pitkästä aikaa pilkisti jopa aurinko hetken aikaa pilven raosta, sunnuntai ja maanantai ovatkin sitten olleet hieman kosteampia. Saariselällä, sellainen 70 kilometriä etelään oli sadellut jo lunta, Inarin kirkonkylällä ei vielä. Keskiviikko tai torstai näyttäisivät sopivilta päiviltä Otsamolle kiipeämistät ajatellen, pienet mahdollisuudet päästä ihastelemaan tunturin laelta avautuvia näkymiä..

Katrillikurssi oli aika hauska. Sekoilun määrä hieman väheni toisena iltana ja melkein parhaasta yrityksestä taidettiin nauhoittaa parikin videota, joka mahdollisesti löytyy jonain päivänä juutuubista, joten jäämme jännityksellä ja kauhulla odottamaan sitä päivää..

Viikonloppu meni rattoisasti vaalikahvien merkeissä. Parhaat pisteet tarjoilusta vei kotiin perjantaina Keskusta, jonka vaaliteltalla Ivalossa tarjoiltiin kahvin lisäksi grillimakkaraa. Paikalla oli muutama ehdokaskin. Viikonlopun - ja kaikkien aikojen - pohjanoteerauksen vaalitapahtumissa tarjoili SDP lauantaina. "Tervetuloa tapaamaan ehdokkaita ja keskustelemaan" tarkoittaa SDP-kielellä, että ehdokkaat(?) ovat linnoittautuneet paikaksi ilmoittamansa ravintolan sijaan pihalla seisovan asuntovaunun sisälle ja odottavat, että ihmiset tulevat koputtelemaan ja kyselemään josko saisi tulla sisään juttelemaan. Mielenkiintoinen lähestymistapa.

Viikonloppu päättyi Kokoomuksen tapaamiseen, jossa oli paikalla useampikin ehdokas ja paikallinen kuvataiteilija vain hieman alkoholin vaikutuksen alaisena.

Maanantaina lämpökattilan remonttisetä kertoi lämpöjen palaavan mahdollisesti keskiviikkona tai torstaina. Olisipa kyllä kiva käydä lämpöisessä suihkussa patikointireissun jälkeen.. Mutta onneksi on rantasauna, joka lämpisi tänäänkin ja mikäli hyvin käy niin huomenna lämpiää myös ryhmätyötilan takka.. Ryhmätyötilasta onkin tämän päivän aikana muodostunut melko hyvä viihde- ja työtila kun kannoin ulkoisen näyttöni ja aulan television sinne. Ainoa harmillinen puute on ettei yhdestäkään talon digivirittimestä löydy HDMI-liitäntää niin ei voi katsella televisiota dataprojektorin kautta.. :-(

Illan uurastuksen tuloksena on inarinsaamen sijamuodot ja niiden taivutus –taulukon viimeistely yksikön osalta. Monikko puuttuu vielä mutta josko sen sitten huomenillalla taikoisi kasaan..

Čuoldâ kaskoo kárbá

Kanto keskellä venettä

Oho, mun lam váhá vaibâm. Viikko (taas) kulunut edellisestä päivityksestä ja päivitysten puute ei todellakaan johdu siitä etteikö mitään tapahtuisi, vaan pikemminkin päinvastoin. Kielikoulu on taas alkanut eikä tosiaan ole ollut ongelmia keksiä iltaisin itselleen tekemistä.

No toki päivät ovat täyttyneet vierailulla olleiden Rovaniemen Urheiluopiston opiskelijoidenkin toimesta, jotka ovat olleet pari viime viikkoa suorittamassa harjoitteluaan ja liikuttamassa SAKKilaisia. Reetan, Juhon ja Mikan toimesta on tälläkin viikolla käyty sauvakävelemässä, frisbeegolfaamassa, zumbaamassa, kuntosalilla ja kahvakuulailemassa. Frisbeegolf oli yllättävänkin mielenkiintoista ja sitä voisi ehkä jopa harkita käyvänsä harrastamassa toistekin.

Armin poron lapa

Viikonloppu kuitenkin alkoi perjantaina; tässä jaksossahan perjantait ovat meillä täysin tyhjiä ja tarkoitettu siis omaehtoiseen opiskeluun - tai sarvitöiden tekoon, mistä lisää hieman myöhemmin.. Kävimme Teemun kanssa viime perjantaina Hilman poronkoipien näskäys- ja parkkauskurssilla tutustumassa NäskäMatic-koneen käyttöön ja hieman edistämässä karvakenkiä. NäskäMatic on Rovaniemeläisen(?) yrityksen yhä kehityksen alla oleva näskäyskone, jolla koipien näskääminen on helpompaa ja nopeampaa kuin käsin tehden. Kiva härveli, vaatii tosin vielä pientä viilausta. Kurssilla oli mukana myös YLEn uutta Parittomat-sarjaa kuvaamassa ollut tytsy, joka myös on siirtänyt itsensä toistaiseksi hieman pohjoisempaan.

Armin poron lapa pusseissa

Viikonloppu menikin sitten enempi vähempi Angelissa. Lauantaina ommellessa ja sunnuntaina melkein puutalkoissa Armilla. Sää oli toki hieman kostea mutta suurin ongelma oli puuttuvat varusteet. Mutta, otamme puiden tekoon uuden yrityksen kunhan Armi saa hankittua moottorisahan ja vähän suojavarusteita.. Tällä kertaa keskityttiin lähinnä käristyksen tekemiseen ja syömiseen, missä oli oma hommansa siinäkin, kuten kuvista ehkä näkyy..

Sunnuntaina pääsin myös aloittamaan kansalaisopiston DanceMix-tunnit. Odotin jotain zumban tapaista ilman lisenssimaksuja mutta ei se ihan odotuksia vastannut, olen selvästikin tottunut liian hyvään Virven tunneilla.. DanceMix vaikutti jonkin verran sekavalta mutta ehkäpä se tästä paranee kun tottuu menoon..

IAET-kassakin lähestyi viikolla hienolla sähköisellä huipputietoturvallisella kirjeellä ja kertoi haluavansa lisäselvityksen työ- ja elinkeinotoimistolta sekä verotuspäätöksen vuodelta 2010 ennen vuorotteluvapaakorvauksen maksamista. No mikäs sen mukavampaa. Soittelinpa sitten maanantaina verottajalle ja TE-toimistoon ja hämmästyksekseni NetPostiin oli tänään tupsahtanut sähköinen lausunto, jee! Enää puuttuu analogisesti saapuva verotuspäätös ellei sitten pelkkä TE-toimiston lausunto jostain kumman syystä sattuisi IAET:lle riittämään, sen kun pystyi lähettämään kassalle sähköisesti..

Sari Jyväskylän yliopistosta kävi alkuviikosta tutustumassa meihin ja meidän opetukseen, joka on hänen mukaansa mallina ainutlaatuinen koko maailmassa ja Sari sentään tietää mistä puhuu. Nice. Viikko päättyi  mukavasti Katrilli-kurssilla Ivalossa. Kolttien Katrilli on maailman ainoa saamelaisten harrastama tanssi, believe it or not. Kurssin ensimmäinen ilta oli vähintäänkin sekava. Mikäli meidän inarinsaamen kurssi olisi ollut alkaessaan yhtä sekava olisin varmasti muuttanut takaisin etelään jo kauan sitten. Mutta iltaseiskalta kuviot olivat niin oppilailla kuin opettajillakin hieman paremmin hallussa. Huomista odotellen..

Kiärdum!

Kertausta. Inarinsaamen kielen ja kulttuurin peruskurssi alkoi tänään alkeiskurssin kertauksella. Alkeiskurssin tiedot eivät ehkä aivan vielä aivan täydellisesti olleet imeytyneet aivokuoren poimuihin. Mikä parasta, kielen peruskurssin myötä alkoivat myös saamen kulttuurin opinnot. Kulttuuriopinnoissa perehdytään muun muassa saamelaisuuden ytimeen ja saamelaisuuden määritelmään, kuka on saamelainen ja miksi ja mitä se tarkoittaa. Kulttuuriopintojen aikana opitaan myös saamen väreistä, eri alueiden puvuista ja värien käytöstä niissä sekä tietysti eri asusteiden käytöstä ja käyttöoikeudesta.

Minä esimerkiksi voisin mennä saamen puvun ompelukurssille ja tehdä itselleni miesten inarinsaamelaisen puvun mutta en saisi käyttää sitä missään. Mutta, voisin (ja aionkin) ommella itselleni luhkan ja sitä saisin myös käyttää, samoin kuin karvakenkiä. Luhka on alunperin miesten hupullinen vaate, jota on käytetty metsällä suojaamaan puista putoilevalta lumelta. Sittemmin siitä on tullut myös naisten asuste. Mutta palailen kulttuuriasioihin myöhemmin lisää.

Jukso

Viikon näyttelyn jälkeen voin myös melko tyytyväisenä esitellä kahden käsityöviikon saavutuksia huopa- ja sarvikorukursseilta.

Kaikki kuvassa näkyvät huopatyöt on tehty märkähuovuttamalla, penaalin ja syylinkien tekstit on tehty lopuksi neulahuovuttamalla. Huopatyöt oli aika jees, mikään työvaihe ei tuntunut kuolettavan tylsältä ja tuloksia syntyi varsin nopeasti.

Edellisessä kirjoituksessa nähdyistä sarvilusikoista tuli loppujen lopuksi tuon näköisiä. Vaaleampi lusikka on kiillotettu, tummempaa ei. Pohdiskelen yhä kumpi on parempi, kiillotuksen kun voi aina poistaa hiomalla. Kiillotus tekee lusikasta hieman muovimaisen näköisen mutta saattaisi olla vastustuskykyisempi lialle käytössä, varsinkin kun tummemman lusikan lusikkaosassa on jäljellä sarven huokoista sisusta, sasua - kuten Ilmari sanoi: sarvea ohennetaan sasun puolelta aina kun vain mahdollista..

Sarvitöistä voi lukea lisää vaikkapa Craft Museumin Lasten Poro -sivuilta. Sarvitöistä ei voi sanoa samaa mitä huopatöistä eli etteikö kuolettavan tylsää työvaihetta olisi. Työn muotoilu ja karkea hionta on kivaa ja tuloksia syntyy mutta loppuhionta on puuduttavaa puurtamista. Kuvan lusikoista muuten puuttuu vielä kaiverrukset täysin. Kaiverrukset tehdään käsin ja pikkutarkkojen kuvioiden kaivertaminen sarveen on melko haastavaa, ainakin mikäli viivoista haluaa suoria ja ympyröistä pyöreitä..

Fillarikin on taasen korjattu, sopivasti juuri sadekauden alkuun. Jeeran uudisrakennuksen rakentaminenkin alkoi eilen, sopivasti vuoden myöhässä, jotta nykyiset asukkaat asustelevat parhaillaan vanhassa eivätkä upouudessa asuntolassa. Pitää selkeästi jatkaa opintoja vuodella..

Parin seuraavan viikon ajan koululla on työharjoittelussa liikuntaneuvojaopiskelijoita Lapin Urheiluopistolta ja tarjolla on kaikenlaista ylimääräistä liikuntaa, opastusta kuntosalin käyttöön sekä henkilökohtaista neuvontaa liikunta-asioissa. Tänään vuorossa oli kuntotestaus ja kehon rasvaprosentin mittausta ja olin aivan hämmentynyt ettei painoni ollutkaan noussut kilotolkulla, vaikka olenkin kohta kahden kuukauden ajan syönyt yhden aterian päivässä enemmän kuin normaalisti ja muu normaali urheilu ja liikunta on ollut lähes minimaalista.. No, kävinhän minä sunnuntaina Jäniskoskella kääntymässä ja tällä viikollakin pyöräillyt kouluun jo kahtena aamuna, että johan sitä siinä..

Talven odottelua

Sarvilusikan alku

Käsityöviikko 1 pulkassa ja varastossa - tai vitriinissä - on kasa huopapohjallisia ja aika päheet syylingit. Keskiviikkona huovutuskurssi vaihtui sarvikorukurssiin ja torstaina pöydällä oli kaiverruksia vailla oleva kiela ja perjantaipäivän päätteeksi pari lusikanalkua.

Sarvilusikan valmistus alkaa - tietenkin - sopivan sarvenpalan etsimisellä. Sen jälkeen pitää päättää minkä mallista lusikkaa ollaan tekemässä; kittiläläistä, utsjokelaista vaiko kenties inarilaista. Päädyin sitten tavalliseen, vähemmän koristeelliseen inarilaiseen malliin.

Sarvilusikan tekeminen aloitetaan sahaamalla sarvesta ylimääräiset pois ja sen jälkeen siirrytään sarven koneelliseen hiontaan. Siinä sarvi muotoillaan ja koverretaan lusikan lopulliseen muotoon, minkä jälkeen siirrytään käsinhiontaan. Käsin hionnalla pinta tasoitetaan täysin tasaiseksi ja lopulta kiillotetaan.

Melkein lusikoiksi tunnistettavia

Kaiken hiomisen ja puunaamisen jälkeen lusikan pintaan tehdään kaiverrukset. Kahden päivän sarvityökokemuksen perusteella sarven karkea ja puolikarkea muotoilu ei ole hirvittävän aikaavievää, mutta kaiverrus tulee olemaan. Perjantaiaamupäivän aikana sahailin ja hioin ensimmäisen lusikan oheisen kuvan mukaiseksi ja toisen lusikan vastaavaksi iltapäivällä reilussa tunnissa.

Karvakengätkin edistyivät lauantaina taas hieman, toisessa kengässä on jo varsikin paikoillaan. Tällä viikolla ommeltiinkin vain lauantaina ja sunnuntai oli pitkästä aikaa ihan vapaata oleskelua. Leivoin aamulla ennen Angeliin lähtöä "kaikkien kehuman omenapiirakan" ja se olikin nimensä veroinen, kaikki kehuivat sitä varsin maukkaaksi ja vuoka tyhjeni aika nopeasti. Omppupiiraan lisäksi nautiskelimme Hilman poronkäristyksestä, että ihan hyvä kurssipäivä taasen..

Poronkäristyksestä ja leipomisesta tuleekin mieleen ruokakaupassa käynti täällä noin yleensä. Olen käynyt täällä ruokakaupassa noin 1-2 kertaa viikossa, riippuen vähän maidon kulutuksesta. Koulun erinomaisten ruokien ansiosta viikon ruokaostokset koostuvat yhdestä reikäleivästä tai vastaavasta ja parista litrasta maitoa, muutamasta tomaatista sekä mahdollisesti jostain leikkeleestä leivän päälle. Sen verran, että viikonlopun selviää aamupuuron lisäksi. Koululta saa perjantaisin - tai oikeastaan kaikkina päivinä mutta lähinnä nyt perjantaisin - viedä yli jäänyttä ruokaa kotiin viikonloppuevääksi jos tekee mieli jotain ruisleipää tukevampaa mutta tähän asti on pärjännyt ihan hyvin ilmankin.

Outoja tällaiset lomapäivät, ei tiedä mitä sitä oikein tekisi.. Käväisin sitten kävelemässä ja testaamassa jäniskosken upouuden riippusillan, joka teräksisenä on toki vaikuttavan näköinen ja helppohoitoinen mutta ei siinä ihan yhtä paljoa luonnetta ole kuin mitä puisessa olisi..

Tarkoituksena oli leipoa toinenkin omenapiirakka tänään mutta jäi sitten loppujen lopuksi tekemättä, saa nähdä josko tiistai-iltana leipoisi ja veisi mukanaan keskiviikon iltapäiväkahville kielen opiskelun paluun kunniaksi.. Samoin piti käydä Siidassa kuuntelemassa Ilkka Ärrälän Kuva ja kuvaaja -esitystä mutta aika loppui vähän kesken ja päätin korjata pyörän kumin sen sijaan ettei tarvitse enää autolla huristella kouluun. Täytyy huomenna Tapion kanssa haastella oliko hyvä esitys.

Mikan ruskakuva nro 2

Ensi viikolla Ivalossa olisi tarjolla vaalipaneeli. Vähän houkuttelisi mennä kuuntelemaan missä Inarissa oikein mennään tai tullaan menemään. Huomenna aamupäivällä olisi Lapin tietoyhteiskuntatyöpajaa, mihin ikäänkuin ilmoittauduin myös mukaan, tiedä vaikka siitä olisi jotain hyötyä. Työpajassa menee pari tuntia hyvää sarvityökurssia hukkaan mutta täytyy ahertaa iltapäivällä ja vähän päivällisen jälkeenkin sitten senkin edestä.

Lapissa oli ruskakin pari viikkoa. Pitää tunnustaa että vähän meni ehkä ohi mutta pari kuvaa sain sentään napsaistua.. Viikon ehkä paras hetki oli yhtenä aamuna kouluun kävellessä kun aloin kuunnella, että mistä sellainen outo rapina tien vieressä olevasta metsästä oikein kuului. No sehän syntyi koivuista putoilevista lehdistä.

Ensilumi

Ensilumi satoi tänään. Kyseessä ei ollut aivan valtaisa myräkkä mutta Outi ja Eljas olivat nähneet aamulla kouluun ajellessaan lumihiutaleita ja lisää hiutaleita sateli aamupäivälläkin Inarissa. Ei voi sanoa, että maa olisi muuttunut valkoiseksi tai olisi edes kastunut mutta lumihiutaleita yhtä kaikki. Ensimmäiset yöpakkaset olivat sunnuntain vastaisena yönä.

Onneksi talvirenkaat tulivat tänään paikalliseen matkahuoltoon, takkâ Sanna & Tuomo!

Päivän CD:nä Niillas Holmberg & Hildá Länsman: Ima hutkosat. Hauska.

Innuja kylässä

Käsi ylös jokainen, joka on istunut aidossa Innujen hikimajassa uhraamassa esi-isille ja muistelemassa heitä?

Koulussamme on ollut viikon verran vierailulla Innu-ryhmä Quebecin alueelta Kanadasta. He ovat tutustumassa saamelaiskulttuuriin, vaihtamassa tietoa ja kulttuuria sekä tutustumassa Inarinsaamen kielen elvytykseen. Tänään Innut olivat Jeerassa tutustuttamassa talon asukkaita sweat lodgeen ja siihen liittyviin rituaaleihin. Sweat lodge on täysin umpinainen, telttaa muistuttava maahan pystytetty maja, jonka keskellä on monttu. Majassa kävijät istuvat ympyrässä montun ympärillä ja monttuun tuodaan esi-isiä, nuotiosas lämmitettyjä hehkuvan punaisia kiviä. Punaisena hehkuva muutaman kilon painoinen kivi on aika vaikuttava näky täysin pimeässä teltassa.

Majaan voivat mennä sekä miehet että naiset mutta majassa on tiukka pukukoodi: miehillä housut ja naisilla hame. Naiset eivät myöskään voi mennä majaan kuukautisten aikaan. Innu-vieraat viettivät Inarissa tiistaina viimeistä iltaansa. Viime viikkoisen esityksen ja viikon vierailun kruunasi tiistai-illan autenttinen elämys, josta on vaikea päästä osalliseksi Innujen kotiseudun ulkopuolella ja tavallisten turistien mahdollisesti sielläkin. Ja ihailla täytyy niiden kahden meitä saunottaneen yli 80-vuotiaan mummon kuntoa; ei ole ihan helppoa istuskella kuumassa hikimajassa kokonainen tunti yhteen menoon.

Innujen vierailu osui sikälikin hyvään saumaan, että INSAKU1213 viettää parhaillaan kahden viikon taukoa kielen opinnoista ja pääsimme näkemään torstain esityksen koulun aulassa. Torstaista tämän päivän lounaaseen saakka istuskelin huovutuskurssilla, tavoitteen saada aikaiseksi syylingit sekä pohjalliset tuleviin nutukkaisiin. Neljässä päivässä sain tuhlattua rahaa villaan noin 40 euroa, millä sai aikaiseksi syylingit, aika monta paria pohjallisia, penaali ja pari huopakulhoa. Tavarat katosivat epähuomiossa näyttelyvitriiniin - aina käsityökurssin päätteeksi kurssin tuotokset laitetaan aulan vitriiniin esille joksikin aikaa - ennenkuin muistin ottaa niistä kuvia, joten tarkemmat valokuvat ilmestyvät tänne hieman myöhemmin.

Huovutus on aika addiktoivaa touhua. En ole koskaan saanut yhtä montaa joululahjaa yhtä pienellä  rahasummalla! Ja punomo.fi:n huopatuotehintoja katsoessa pitänee vakavasti harkita harrastuksen jatkamista kotosalla.. Neulahuovutus on helppo aloittaa missä vain ja milloin vain, märkähuovutus vaatii sopivan tilan sekä joitain välineitä: märkää kestävä pöytä, pyöreistä bamburuo'oista tehty alusta (huopa ei tartu bambuun kiinni), vanha lakana ja mäntysuopaa (Biltema ilmeisesti myy neljän litran kanisteroita).

Viikonloppu sujui taas mukavasti nutukkaiden teossa. Pohjat ovat valmiit, seuraavalla kerralla on edessä ilttien ja varsien ompelu.

Njuuppâheh tohâmin

Tätä tavoitellaan

 Tulevaan talveen valmistautuminen on viimein alkanut tosissaan viime lauantaina alkaneella karvakenkäkurssilla (njuuppâhkurssâ). 60 tuntia kestävän kurssin tavoitteena on saada aikaiseksi paitsi karvakengät (nutukkaat) myös karvakintaat. Karvakintaat tosin ovat enempi toissijaiset mutta ajan puitteissa täysin mahdolliset. Ja olisihan ne aika päheet..

Oikeaoppiset, perinteiset karvakengät ovat poronnahasta - mielellään omin pikku kätösin - valmistetut äärimmäisen lämpöiset kengät. Kengät vuorataan perinteisesti heinällä mutta heinän sijaan tai lisäksi voi käyttää myös huovasta tehtyjä syylinkejä (kts. Mika huovutuskurssilla). Karvakenkiä on perinteisesti ommelleet naiset miesten keskittyessä lähinnä kuluttamiseen. Kenkien varren pituus voi vaihdella ja kenkiä voi tuunata eri tavoin, mutta oheisessa kuvassa näkyy perinteiset, pitkävartiset karvakengät eli nutukkaat.

Näskäämättömät poronkoivet

Kurssia pitää Hilma Länsman kotonaan Angelissa (Aŋŋel) ja ensimmäisen viikonlopun perusteella kurssi on aivan loistava! Hilma on kunnon poronainen ja puitteet sen mukaiset. Kurssi alkoi tietysti päiväkahvilla, jonka jälkeen vähän puuhasteltiin, syötiin lounasta, puuhasteltiin vähän lisää ja juotiin välillä kahvitkin ja syötiin Irman mukanaan tuomaa raparperipiirakkaa.

Osittain näskätty koipi

Kurssilla näyttäisi olevan noin seitsemän henkeä, mikä on varsin sopiva määrä, koska keittiön pöydän ääreen ei juuri useampia mahtuisikaan ompelemaan. Lappilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin on kuuleman mukaan aina kuulunut se, että kyläilemään lähdetään ja mennään sen kummempia kyselemättä ja tämä kävi hyvin esille kun poimimme Annan äidin kyytiin. Irma oli ottanut mukaan paitsi nahkoja ja vähän valmisteltuja kenkiä myös makuupussin ja ruokaa ajatuksenaan jäädä Hilmalle yöksi, "jos Hilma minut ottaa". Oikea meininki, ei mitään soittelua ja kyselyitä että "millos te olisitte kotona?", täytynee siirtyä samaan mutkattomaan käytäntöön itsekin..

Koiven parkitsemista pajulla

Karvakenkien valmistus on perinteistä käsityötä parhaimmillaan ja kulkee suurinpiirtein seuraavasti: teurastetaan ja nyljetään poro, leikataan etu- ja takajalkojen turkki ja "liimataan" niiden sisäpuolelle ohuita puusäleitä, jotka estävät turkkia käpristymästä kuivuessaan. Nämä vaiheet oli onneksi tehty valmiiksi ennen kurssin alkua, joten meidän työt alkoivat seuraavasta vaiheesta. Perinteisestä nahan käsittelystä voi lukea Virpi Jääskön Sisnaa Poronnahkaa -hankkeen tuottamasta Sisna-oppaasta (pdf). Opas käsittelee sisnaa mutta alkuvaiheet ovat pitkälti samoja.

Näskääminen - Neskiđ

Näskääminen (neskiđ) eli kaavinta tarkoittaa aluskudoksen kaapimista pois nahasta sekä pehmentää nahkaa. Koipinahkoja kaavitaan erityisesti tarkoitukseen valmistetulla kaapimella esimerkiksi lautaa vasten. Kaapimia on erilaisia mutta yhteistä niille kaikille on, että näskääminen on kovaa hommaa. Riippuen kuinka kauan koipinahka on ollut säilössä, aluskudoksen irrottaminen on joko rankkaa tai todella rankkaa ja tuloksena muutaman tunnin uurastuksesta oli kuusi näskättyä koipinahkaa ja pari rakkoa kämmenissä.

Parkitseminen - Ostodiđ

Näskäämisen jälkeen nahka parkitaan ja annetaan "hautua" jonkin aikaa. Poronnahan parkitsemiseen käytetään yleensä pajun kuoresta valmistettua parkkia, joka tekee nahasta pehmeää. Leppä ja koivu antaa tummemman värin mutta nahka jää kovemmaksi, joten koska nahka on kengissä sisäpuolella on mukavuus tärkeämpää kuin väri. Karvakengissä käytettyä nahkaa ei parkita "kypsäksi", pari käsittelyä riittää ja viikon odottelu riittää - tai riittää ainakin tällä kurssilla.  

Tämän jälkeen nahat puhdistetaan parkista ja leikataan palasiin ompelemista varten. Tällä kurssilla nahat olivat parkissa yhden yön, jonka jälkeen ne leikattiin paloihin ja parkittiin sitten karvomisen jälkeen uudestaan ja jätettiin viikoksi pakastimeen parkkiintumaan.

Yksi kenkä koostuu kuudesta palasesta. Palaset karvotaan eli niiden reunoista poistetaan karvat "noin 1,5 millin" leveydeltä, jotta ompeleminen onnistuu.

Ja tähän saakka pääsimme viime lauantaina ja sunnuntaina. Lauantai kului rattoisasti Teemun kanssa navetassa näskätessä ja parkitessa, sunnuntai vielä rattoisammin muiden kurssilaisten kanssa paloja leikellen ja karvoen. Pöydän ympärillä rupateltiin sujuvasti ja iloisesti niin suomeksi kuin pohjoissaameksikin. Toiset olivat huijanneet ja tuoneet mukanaan valmiiksi parkittuja nahkoja, joten he pääsivät aloittamaan suoraan ompelulla. Voi olla, että käsityö- ja ompelukokemustakin oli hieman enemmän kuin allekirjoittaneella..

Tästä jatketaan huomenna ja Mikan nutukkaiden edistymiseen palataan ehkä jo ensi viikolla..

Algâkuursâ maaŋaabeln

Alkeiskurssi suoritettu, jee!

Algâkuursa lii lappâd. Nelji oho maaŋaabeln já mun sâârnum jo váhá anarâškielâ. Syeinimáánust mun jiem vala oskom et mun puávtám. Mun lam ennuv čuuvtij iilooš já tuđâvâš! Ánná lâi meiddei iilooš.

Kirjoittamista inarinsaameksi hankaloittaa merkittävästi monet asiat, mutta aikamuotojen rajoittuminen preesensiin ehkä eniten. Ehkä en vain vielä(kään) osaa elää riittävän hyvin tässä hetkessä.

Alkeiskurssin loppukoe meni siis yllättävänkin hyvin. En toki hylkyä odottanutkaan mutta en kyllä aivan noin hyvääkään tulosta. Onneksi kyse oli alkeiskurssista ja tehtävistä tuli pisteitä aika reilusti, joten pienet yksittäiset virheet siellä täällä eivät tiputtaneet pisteitä välittömästi nollille.  
Eilisillä kertaustunneilla ennen koetta oli hetkittäin melko toivottoman tuntuinen olo mutta luotin vahvasti gDocsissa oleviin tuntimuistiinpanoihin, joita kokeessa sai käyttää hyväksi - tai niin kuvittelin, sillä koepapereita jaettaessa selvisi, että paperilla olevat muistiinpanot on sallittu, konetta ei saa käyttää.. Hups.

Tämän blogin portfolio-tagilla merkityt tekstit keskittyvät kieleen ja sen opiskeluun. Opintoihin kuuluu portfolion tekeminen keväällä, minkä on tarkoitus olla kertomus opiskeluvuodesta ja kertoa omista "saavutuksista" vuoden varrelta.

Mitä sitten olen kuukauden aikana oppinut? Välillä tuntuu etten juuri mitään; osaan kyllä aamulla sanoa pyeri iiđeed - joskin välillä jostain syystä toivotan pyeri eehid hyvän huomenen sijaan - ja vastaan sujuvasti maht mana -kysymykseen mutta korvien välissä vastaa turhauttava tyhjyys kun haluaisi kertoa hieman monipuolisemmin tuntemuksistaan. Na váhá kal vaibân mutâ mudoi pyereest -tapaisen lauseen saa kyllä aikaiseksi jos vähän pohtii mutta tuosta noin vain vastauksen kysymykseen ei kyllä onnistu. Pitäisi ihan oikeasti opetella ulkoa sopiva valikoima vastauslauseita päästäkseen jonkinlaiseen ajatustenvaihdon alkuun.

Toisaalta, kuukausi sitten en osannut sanaakaan sen paremmin inarin- kuin mitään muutakaan saamea. Ja pohdin Ivalon kirjaston seinässä olevista teksteistä, että mikähän on mitäkin saamea. Nyt osaan jo hyvällä prosentilla melko lyhyestäkin tekstistä sanoa onko kyseessä inarin-, pohjois- vai koltansaame ja osaan kymmeniä sanoja ja rakentaa ihan oikeita, ymmärrettäviä lauseita. Osaan myös ainakin yrittää taivuttaa sanoja yksikössä ja aika monta kertaa menee ihan oikeinkin. Ja mikä positiivisinta, sisällön kyllä ymmärtää vaikkei ihan putkeen menisikään.

Joten jos asiaa näin ajattelee niin ehkä sitä kuitenkin jotain on päähän tarttunutkin vaikkei ihan aina siltä tunnukaan. Elättelen vahvasti toivoa, että tuleva parin viikon "kielitauko" hauduttaisi päähän istutettuja kielijyväsiä niin, että puhetta tulee lähes solkenaan kun peruskurssi alkaa - tai että verbien ja substantiivien taivutussäännöt olisivat päässä niin hyvin, että sanojen taivuttaminen edes yksikön eri muotoihin onnistuisi ilman apuvälineitä.

Loppuviikon suuri tavoite olisi saada viimein kirjoitettua puhtaaksi viimeisen kuukauden tuntimuistiinpanot ja kasata kaikki kielioppiin liittyvät jutut mukavasti ja tiiviisti muutamalle sivulle selkeine ja runsaine esimerkkeineen. Saapas nähdä kuinka hyvin tämä onnistuu.

Muu nommâ lii Mika ja mun lam anarâškielâ uáppee Anarist. Näillä mennään.

Perjantai-illan huumaa

[Hmm, olisin voinut vaikka vannoa julkaisseeni tämän(kin) kirjoituksen jo viime perjantaina mutta näköjään en...]

Perjantai-ilta Hotelli Inarin baarissa eli tuttavallisemmin Rantamarissa. Päivän hyvä työ on tehty kun kopioitiin Minnan ja Annan kanssa säämi-suomâ -sanakirja sekä kielioppikirja koko ryhmälle eli muutama tuhat aanelkkua tuli huruutettua mankelista.. Viime sunnuntain (9.9.) portfolio-entry näkyi jostain syystä jääneen julkaisematta, joten julkaisin senkin sitten äsken.

Rantsussa kuulemma törmää aina tuttuihin ja niin tälläkin kertaa vaikken edes tunne täältä juuri ketään! Anna oli Suvin kanssa poropizzalla ja vähän myöhemmin pyödän ääreen istahti sama kaveri, jonka pari viikkoa sitten kyyditsin Ivalosta kylille. Metsässä on kuulemma aika kulunut varsin hyvin vaikkei laavu kuulemma vielä valmis olekaan. Lisäksi täällä törmää yllättävän usein "julkimoihin" tai muuten vain tavallista taatelintallaajaa tunnetumpiin ihmisiin, kuten esimerkiksi taiteilija Merja Aletta Ranttilaan. Merja on melko usein nähty vieras rantsussa ja "mitä rumempi sen komiampi mulle" vaikuttaisi olevan Merjan lempilausahduksia..

Eilinen iltapäivä ja alkuilta sujui mukavasti Saariselällä Barents-messuilla. Messuilla pohjoisen alueen matkailu- ja käsityöyrittäjät - tai ainakin jokseenkin vaatimaton subsetti heitä - esittelee palveluitaan ja tuotteitaan. Messuilta olisi saanut Ski Saariselän kausikortin hintaan 108 euroa mutta kun en heti ostanut niin en sitten enää tänään sinne ehtinyt, joten voi olla ettei tarvitse ensi talvenakaan kauheasti lasketella. No, eipähän tule kiusausta alkaa hankkia uusia välineitä ja voi hiihtää senkin edestä..

Saariselän Kuukkelista saa ihan oikeasti erittäin hyvänmakuisia munkkirinkeleitä, joita ei muuten kannata ostaa Kuukkelin kahviosta, missä ne maksavat 51 senttiä enemmän kuin 10 metrin päässä olevalta leipomotiskiltä ostettuna. Eli ensin kahvi kahvilasta, sitten munkki viereiseltä tiskiltä hintaan 99 snt ja sitten terassille munkkikahville - parempia munkkeja saa varmasti etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Perjantain ja viikon kulttuuripläjäys tuli aamupäivällä kun siirryimme oppitunnilta ensin lasten satutuokiota kuuntelemaan ja sen jälkeen Siidaan tutustumaan Painettu saamen kieli - Paulus Diaconuksesta Johan Turiin -kirjanäyttelyyn. Ihan melkein meitä (ja pohjoissaamen opiskelijoita) varten järjestetty kirjakokoelman esittely sen omistajan, Ilkka Paateron, toimesta oli aivan älyttömän hyvä. Esittely oli niin hyvä, että palaan näyttelyyn vielä toisenkin kerran perehtymään siihen tarkemmin ja kerron siitä sitten lisää. Nyt riittänee, että ihan ihka ensimmäinen saamenkielinen kirja oli Lars Levi Laestadiuksen kirjoittama ja siitä on aika kauan aikaa.

Ilkka piti yli puolentoista tunnin esittelyn näyttelyssä olevista kirjoista ja niiden kirjoittajista. Esitys oli niin hyvä ja mielenkiintoinen, että edes uhka myöhästyä ilmaiselta lounaalta ei saanut suurinta osaa ihmisistä poistumaan tilaisuudesta kesken ja se kertoo jo paljon! :-) 

Čuanjágâš tot čuánjá

[Áddâgâs ko mun maŋonim]

Viikon kevennyksenä opeteltiin tiistain aamupäivän tunneilla hieman Hanhi hanhinen -laulua/joikua ja kuulemma luokallamme on laulutaipumuksia, joten lauleskelemme todennäköisesti enemmänkin tulevaisuudessa ja ehkäpä jopa opettelemme parit joiut tässä syksyn mittaan..

Addâgâs, jiem ibbeerd! - Anteeksi, en ymmärrä!

Syyskuun ensimmäinen ja samalla neljäs kouluviikko soljui tiiviisti verbien maailmassa. Opettelimme lähes epätoivon vimmalla 2-tavuisten verbien taivutusta yksikössä ja haasteita tuntui riittävän, vaikka jäljellä ovat vielä 3- ja 4-tavuiset sekä supistumaverbit, kaksikko ja monikko, mennyt aikamuoto ja pari muuta pikku juttua.. Siinä missä nominien taivutuksessa ongelmia saattaa aiheuttaa se, että joidenkin sanojen tavujen lukumäärän näkeekin vasta monikkomuodosta. Esimerkiksi sana kosáttah (vartiosto) näyttää äkkiä katsottuna kolmetavuiselta mutta eipä olekaan, koska kun sanaa taivuttaa monikkoon niin se muuttaa muotoaan muotoon kosáttuvvah, joka on selkeästi nelitavuinen ja nelitavuisethan taipuvat aivan eri tavalla kuin kolmitavuiset...

Hieman vastaava muna-kana-ilmiö kuin verbien taivutuksessa tapahtuvien vokaalimuutosten kanssa. Eri tavujen vokaalit ensin muuttuvat taivutettaessa, minkä jälkeen eri tavujen vokaalit vaikuttavat toisiinsa: á ei pidä e:stä, joten toisen tavun á pakottaa myös ensimmäiseen tavuun á:n ja koska yá on liian "hankala" äänne se muuttuu uá:ksi, mikä taas ei pidä â:sta, joten hieman tilanteesta riippuen vokaaliyhdistelmä ye muuttuu joko uá:ksi tai uo:ksi. Että silleen.

Näiden lisäksi on sitten tietysti sanoja kuten ettâđ, joka haluaa kulkea omia polkujaan ja joka taipuu yksikön 3. persoonassa muotoon iä'tá...

Tääl mun jiem addim - Nyt minä en ymmärtänyt

Viikon suuriin saavutuksiin kuului tuntimuistiinpanoista ja kirjan kielioppiosiosta yhdistelemällä aikaansaatu kaksisivuinen tiivistetty kielioppi: inarinsaamen kaksitavuisten verbien taivutus yksikön preesensissä. Tämä suuri kirjallinen teos yhdistää yhdelle paperille ko. verbien taivutussäännöt, vokaali- ja konsonanttimuutokset.

Inarinsaamessa on myös ärsyttäviä pikku kielellisiä poikkeavuuksia suomeen verrattuna, mitkä aiheuttavat jatkuvia vaikeuksia. Kun suomessa kieltosana ei ole monikossa vaikka monikosta puhutaankin, kuten "minulla ei ole kissoja", niin inarinsaamessapa kieltosana taipuukin substantiivin mukana: "must iä lah kisáh" eli sanatarkasti "minulla eivät ole kissoja". Ja kun tämän tapaiset kieliopilliset asiat tulevat selkäytimestä eivätkä niinkään tietoisesta kieliopin tuntemuksesta niin voin kuvitella ongelmia olevan luvassa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jiem lah vises, iberdim-uv olmânáál - en ole varma, ymmärsinkö oikein
 Anteeksi kun pieni ihminen ei jummarra! Viikon päätteeksi saimme erittäin hyödyllisen muistilapun, jossa neuvotaan monta erilaista tapaa pyytää anteeksi sitä ettei oikein ymmärrä. Voin kuvitella lapun lauseille olevan käyttöä monen monituista kertaa kunhan saa päntättyä lauseet ensin päähänsä.. Liiallisen television katselun on täytynyt jo sulattaa aivoistani suuren osan, sen verran hankalalta uuden kielen opiskelu on tuntunut..

Tääl mun jiem kale aaibâs addii - nyt minä en kyllä oikein ymmärrä

Viikon kevennysosastolle voisi laittaa sanan poškâ, joka on juurikin sitä miltä vähän näyttääkin. Ja tämän sanan tuntevat jo inarinsaamelaiset lapsetkin, koska mitään hienostelevampaa termiä "kakkoselle" ei ole olemassakaan. Lapset käyvät poškâlla siinä missä aikuisetkin, jotta poškâ ij lii puuvsâin.

Viikon jännitysmomentiksi ensi viikon vastausta odottamaan jääköön kysymys: miksi saamelaiset eivät puhu tunteista?

Lávârdâh Jeerast

Lauantai. Viikon rauhallisin ilta Jeerassa. Samalla viikon ensimmäinen ja ainoa taukopäivä opiskelusta.

Ivalossa avattiin tänään virallisesti kaupungin uusi urheilukenttä. On nimittäin aika hieno. Kaupunginjohtajan avajaispuheesta selvisi 1,7 miljoonaa syytä upeaan lopputulokseen, mikä ilmeisesti jossain määrin vaikutti viiden vuoden valmistumisaikaan. Yleisöä tilaisuuteen oli saapunut aurinkoisesta säästä huolimatta hieman odottamaani vähemmän mutta ihan mukavasti silti ja mikä tärkeintä, kaakkua riitti kaikille.

Tilaisuudessa kukitettiin myös Kari Kyrö, paikallisen urheiluseura Inarin Yrityksen aktiivin Sauli Niinistön hänelle myöntämän liikuntaneuvoksen arvonimen johdosta. Kentällä tallusteli myös Kari-Pekka. En ollutkaan aikaisemmin ajatellut "K-P":n olevan Utsjoelta eli "ihan nurkilta" kotoisin. Oli lähellä etten käynyt kysymässä josko saisi sanoa päivää kädestä pitäen.

Ivalon reissulla selvisi myös ettei talvivarustautuminen välttämättä aivan hirveän kallista ole, talvipakkaset kestävän pilkkihaalarin saa reilulla satasella! Saman summan tai vähän enemmänkin joutuu tosin pulittamaan aidosta supikoiran turkishatusta eikä kunnon karvarukkasiakaan oikein edullisesti saa - ellei sitten tee itse iltakurssilla, niinkuin ajattelin tehdä, saa nähdä pääseekö ja mahtuuko kurssille.

Mutta ennen lauantaita oli tietenkin perjantai-ilta ja Staalon kaato Inarin Kultahovissa. Inarin Kultahovihan on toinen Inarin kirkonkylän hotelleista. Niillas Holmberg seurassaan Tanzanian tähti Andrew Ashimba, 22-Pistepirkko, Black Motor sekä Teho Majamäki. Eri yhtyeiden artisteista koostunut, varsin sekalainen seurakunta soitteli hieman vähäiselle mutta sitäkin innokkaammalle yleisölle kahden ja puolen tunnin ajan kappaleitaan. Musiikkityylit vaihtelivat afrikkalaisesta rytmimusiikista rankempaan rokkiin, mistä syntyi yllättävänkin mielenkiintoinen kokonaisuus.

Saamen kielen opiskelu herättää mielenkiintoisia reaktioita. Yksi toistaiseksi tuntematon nainen huikkasi joku aika sitten iloisesti "susta ei sitten tule saamelaista, muista se!", ja koska huikkaus ei kuulostanut millään tavalla vihamieliseltä en oikein osannut päättää mitä se tarkoitti. Viikko sitten toinen ihminen kysyi mitä teen ja ensimmäinen kysymys vastauksen saatuaan oli: "tuleekos sinusta nyt sitten saamelainen?". Ja viime perjantaina paikallinen hopeataiteilija otti asiakseen kertoa useampaan otteeseen kuinka turha tyyppi olenkaan ja kuinka hän vihaa tyyppejä, jotka eivät tee mitään. No okei, herralla oli toki promilleja eikä yhtään tiennyt mistä puhui eikä mielipiteellä välttämättä ollut mitään tekemistä opintojeni kanssa mutta mielenkiintoista yhtäkaikki.

Mun jiem lah sukkârist

Ajatus tuli elävänä mieleen kun poljin vesisateessa tiistain myerjimokke-retkeltä takaisinpäin. Parin sentin puolukka-mustikka-variksenmarjakasa ei sekään lämmittänyt aivan valtavasti mutta onhan näitä ihan kiva napostella iltasella.

Syksyn vapaavalintaiset käsityökurssit tulivat valittaviksi tänään. Joku onneton oli unohtanut tehdä tilavaraukset, joten valittavien kurssien lista oli hieman lyhyt: luunappien ja -korujen tekoa, huovutuskurssi tai jonkin intiaaniheimon helmikoristetöitä tms.. Vähän heikko tarjonta siis, mutta ei se mitään, huovutuskurssilla voi tehdä syylingit tuleviin karvakenkiin (perusheinien lisäksi) ja vaikka sisäsandaalit samalla vaivalla. Luukorukurssille taas voisi keksiä jotain edes etäisesti hyödyllistä tehtävää tai joutuu bändiin.

Bändiin? Valikoiman heikkoudesta johtuen isohko osa ryhmäläisistä - lähinnä se osa, jolle (saamen) käsityöt eivät ole uusi juttu - halusi opiskella kieltä senkin (2 viikkoa) aikaa. Onneksi Anna ei kuitenkaan ala mitään varsinaista opetusta järjestämään, koska se olisi taas hieman epäreilua meitä muita kohtaan, joten alkuinnostuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että parin viikon päästä syntyy INSAKU1213-bändi, joka ensimmäisen viikon säveltää, sanoittaa ja opettelee soittamaan kappaleita ja toisella viikolla lähtee kiertueelle muun muassa alueen kielipesiin.

Ruska on alkamassa

Ruskan alkamisen kunniaksi kävin viime viikolla ja viikonloppuna kaksikin kertaa melkein uimassa eli toisin sanoen pulahtamassa Inarijärvessä. Vähän oli viileää kyllä.

Ruska on viimeisen parin viikon aikana edennyt silminnähden. Jos kaikki aika ei menis opiskeluun niin voisi käydä ihan fotoilemassa luonnon keskellä.. Ja koska kaikki hyvät ideat tulee mieleen jälkikäteen niin tässä blogissa ei nähdä timelapse-kuvasarjaa ruskan etenemisestä Inarijärven rannalla.. Mutta mikäli hyvät valokuvat kiinnostavat niin kannattaa vilkaista keskimääräistä sivistyneemmän käytäväkaverin Päivän kuva -blogia.

Sarjassamme hauskoja hetkiä kirjastossa: kirjastonhoitaja pyytää ohimennen anteeksi sitä, ettei "meidän kirjasto ole sellainen tavallinen hiljainen kirjasto". Inarin kunnan saamelaiskirjasto Sajoksessa ei todellakaan ole sieltä hiljaisimmasta päästä. Asiakkaat juttelevat niin keskenään kuin heleästi nauravan virkailijankin kanssa reilusti ja mikäli muuten on hiljaista niin viimeistään asiakaskäytössä olevilla tietokoneilla kuulokkeet päässä istuvat ja pelaavat lapset tuovat eloa ja ääntä huutaessaan toisilleen musiikin kuuntelun lomassa.. :-)

Vuonnamárkanat

Suomen pohjoisin kahvila.

Viikon kulttuuripläjäys tuli lauantaina. Sähköpostiin ilmestyi mainos Varangerissa järjestettävistä Vuonnamárkanatista, joten sinnehän oli päästävä - kukapa ei lähtisi markkinoille reilun 200 kilometrin päähän, varsinkin kun paikalle odotettiin yli tuhatta kävijää! Niinpä Team Jeera lähti kahdella autolla lauantaiaamuna kohti Norjan Varangeria. Epätoivoinen aamukahvipaikan etsintä jatkui aina Nuorgamiin saakka.

Mika @ Nysseby, Varangerbotn.

Täällä pettymys oli valtava kun Suomen pohjoisin kahvila, Nuorgamin Lomakeskus oli suljettu juuri tämän viikon, joten jouduimme tyytymään Suomen toiseksi pohjoisimpaan - eli kahviloiden nobodyyn - Nuorgamin (ja Suomen) toiseksi pohjoisimman K-Marketin sisällä olevaan kahvilaan. No, onneksi tämä ei ole kahvilan omistajaa liiaksi masentanut, sillä paikan vadelmahillomunkit olivat erinomaisia.

Nuorgamista matka jatkui puolihuolimattomasti - kirjaimellisesti, sillä rajan kohdalla oli vain pieni "valtakunnan raja" -kyltti tien laidassa - rajan yli Norjaan ja kohti Varangerbotnia. Vaikka Inarissa ja Suomen tuntureilla ihan kohtuulliset maisemat onkin niin kyllä sitä silti hieman kateellisena ihastelee Norjan vuonoja. Varangerbotnin veden väri oli lisäksi hämmentävän turkoosi, syntyi hauska kontrasti Välimerimäisestä vedestä ja Jäämeren raikkaasta tuulesta.

Nuoret miehet takeissaan.

Itse markkinat olivat varsin mielenkiintoinen kokemus. Onneksi näin perinteisillä markkinoilla ei luottokorttia vinguteta, joten reissu tuli melko halvaksi. Olin hieman laskenut sen varaan, että Varangerista voi tarvittaessa nostaa kortilla rahaa mutta eipä siellä ollutkaan automaattia, joten pääosa joukostamme tyytyi lähinnä katselemaan.

Pelkkä katselu ei riittänyt Teemulle, joka oli jo viikolla ilmoittanut haluavansa kolttasaamelaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat. Ja mikä on todennäköisyys, että jos koko markkinoilla on yhdet(!) kolttaasamelaisnaisten tekemät kumipohjaiset karvasaappaat niin ne ovat täsmälleen oikeaa kokoa?!? Hämmentävää.

Nessebyn kirkko.

Markkinoilla oli myynnissä aivan mielettömän hienoja luhkia, karvakenkiä, karvahanskoja, huopatöitä, hopeatöitä ynnä muuta ynnä muuta saamelaista käsityötä. Markkinavieraiden joukossa näki myös upeita vaatteita, muun muassa denimistä tehdyn saamenpuvun takin.

Teemun saatua kengät ajelimme jonkun matkaa vuonon reunaa eteenpäin ja kävimme Nessebyn vanhalla kirkolla sekä Ceavccageađgen muinaisasutusalueella, missä voi nähdä alueen asutushistoriaa 10 000 vuoden ajalta.

Varangerista alkoi paluumatka "itäistä reittiä" pitkin Sevettijärventien kautta. Sevettijärvellä piti tietenkin pysähtyä legendaariseen Sevetin baariin, missä Anna heitti yllätys- ja salakeikan harvalukuiselle mutta innostuneelle yleisölle. Sevetin baarissa kannattaa pysähtyä, vaikka munkkikahvi siellä maksaakin enemmän kuin varangerin vuonomarkkinoilla.

Lopulta, 14 tunnin roadtripin päätteeksi olimme takaisin Inarissa, vaikka Näätämön raja-aseman henkilökunta pitikin Petrin autokunnalle tehotarkastuksen ilmeisesti liiallisen hippeyden seurauksena.. :-) Onneksi meidän insinööreiltä näyttävä porukka pääsi jatkamaan matkaa ilman sen kummempia kyselyjä, koska olisi voinut olla hieman vaikea selittää miksi kävin Norjassa ajelemassa ilman minkäänlaisia henkilöpapereita tai ajokorttia mukana..

Lauantain kulttuuriannoksen jälkeen olikin ihan hyvä ottaa sunnuntaina vähän rennommin ja käydä Inarijärven risteilyllä Inarin kirkonkylän kyläyhdistyksen syysretken merkeissä. Liiallisen tuulen vuoksi emme päässeet rantautumaan Ukonkivelle, mikä oli hieman harmillista mutta muuten ihan mukava reissu.

Ja eikun uuteen viikkoon ja kohti inarinsaamen verbejä ja verbien taivutuksia... 

Puáttee kiärdán!

Anarâskiela, okko 3 - Aktiivuáppei Kotkaast Aanaarjäävri riddoost

Muu nommâ lii Mika já mun lam atk-vuávvájeijee mutá táál mun lam anarâškiela uáppee. Mun lam meddâl Kotkaast já tääbbin mun aasâm Jeerast, Aanaarjäävri riddoost. Mun oopâm aanaarsämikielâ Säämi máttááttáskuávdâšt já sáárnum jo váhá anarâškielâ. 

Muu vuossâmuš lause. Olisipa koulun toimiston väki ollut aktiivisempi niin tietäisin mitä lausekin on inarinsaameksi mutta kun ei niin en. Inarinsaamen sähköinen sanakirja ei voi tulla saataville liian nopeasti..

Viikon kielellisenä teemana on ollut nominit ja lokatiivi, joka vastaa kysymyksiin kiäst (kenelle/keneltä), kost (missä/mistä paikasta) ja mast (missä/mistä asiasta). Lokatiivilla voi kätevästi ilmaista asuvansa jossain (mun aasâm Anarist) ja olevansa kotoisin (tai kirjaimellisesti sanottuna pois) jostain (mun lam meddâl Kotkaast). Lokatiivissa on periaatteessa melko selkeät kielioppisäännöt sanojen taivutukseen mutta käytännössä mukaan mahtuu pari kolme poikkeusta ja tarkennusta - huomenna nähdään keksinkö tänään harjoituksia tehdessä ihan oman säännönpuolikkaan valintoja ohjaamaan..

Inarinsaamen opiskelun yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että koska olemme vasta kolmas "vuosikurssi" varsinaista kielenopetusta saavia hyvin pitkään aikaan, pääsemme hetkittäin myös kehittämään kirjattua kielioppia. Harjoituksia tehdessä ja sanoista keskustellessa aina välillä törmätään tilanteeseen, jossa ylöskirjattu kielioppi"sääntö" ei pidäkään aukottomasti paikkaansa ja jos oikein hyvin käy keksimme porukalla tarkennuksen sääntöön.

Ensi viikolla verbien kimppuun.

Liäksu luuhâm Aanaarjäävri riddoost.

Aktiivuáppei Anarist

Varoituskyltti Nellimin tiellä.

Muu nommâ lii Mika já mun lam atk-vuávvájeijee mutá táál mun lam anarâškiela uáppee. Mun lam meddâl Kotkaast já tääbbin mun aasâm Jeerast, Aanaarjäävri riddoost. Mun oopâm aanaarsämikielâ Säämi máttááttáskuávdâšt já sáárnum jo váhá anarâškielâ.

Yeah, ihan ite kirjoitin. Täytyy tunnustaa, että jos vielä pari viikkoa sitten jonkin verran epäilin Annan lupausta sujuvasta rupattelusta inarinsaameksi ensi keväänä niin nyt en ehkä epäile enää ihan niin paljoo.. Eikä "nuoren kielimestarin" tapaaminenkaan huolestuta enää liikaa.

Mielenkiintoisia faktoja inarinsaamesta, osa #1: "kotoisin jostakin" ilmaistaan muodossa "olla pois jostakin".

Englannin vaikutus painaa hämmentävän paljon uuden kielen kielioppia opetellessa, on kovin vaikea uskoa, että sanat taipuvat suomen tapaan eikä kaiken maailman prepositioita tarvita siellä sun täällä.

Viikon ohjelmassa tähän saakka on ollut opiskelua, lievää aktivoitumista inarinsaamelaisyhteisössä, hyvää ruokaa (ja runsaasti) ja yhdenlaista tutustumista alueen väestöön. Viikon ehkä konkreettisimpana oppina on ollut huomata, että melkoisen vahvoja ennakkoluuloja ja -asenteita näyttää löytyvän paikasta kuin paikasta. Sääli sinänsä mutta ei pidä antaa sen häiritä.

Tiistai-iltana istuskelin kuuntelemassa ja ihan pikkuisen osallistumassakin inarinsaamenkielen dokumentointiin tähtäävien projektien ideointipalaveria. Täällä olisi aika paljon tehtävää sillä saralla. Vanhat kielimestarit vanhenevat ja korvaamatonta tietoa kielestä uhkaa kadota heidän mukanaan. Tee työtä jolla on tarkoitus.

Mielenkiintoisia faktoja inarinsaamesta, osa #2: saamelaisilla ei vanhastaan ole ollut tapana kiittää tai vastata kiitokseen. "Kiitos" ja "ole hyvä" -tyyliset ilmaukset ovat kaikki lainasanoja norjasta, suomesta ja venäjästä.

Istuskelin tänään Sajoksen kirjastossa vielä puoli seitsemältä päivän muistiinpanoja puhtaaksi kirjoitellen ja kotitehtäviä tehden. En olekaan ihan äskettäin herännyt aamuseitsemältä ja lähtenyt kouluun, joka loppuu yhdeltä ja hengaillut sen jälkeen koululla iltaseitsemään enempi vähempi itsenäisesti opiskellen - toki välissä oli tortillapäivällinen. :-)