-->

perjantai 25. syyskuuta 2015

Jolla - revisited

A.k.a. Mikä Jollassa on vialla - Paluu.

Sain Jollan "melkein ensimmäisten joukossa" hieman vajaa kaksi vuotta sitten. Noin vuosi sitten lopetin Jollan käytön sanotaanko vaikka "erittäin tuskastuneena" ja siirryin OnePlussaan enkä ole katunut hetkeäkään. OnePlussan jouduttua kahden kovan väliin sillä seurauksella, että tuplalasilla varustettuun näyttöön tuli paneeliin saakka ulottuva reikä olin pakotettu Jollan käyttäjäksi vuoden tauon jälkeen.

Onko mikään Jollassa parantunut? Tämä artikkeli oli jo kertaalleen kirjoitettu ja käytännössä julkaisua vaille valmis. Blogspot kuitenkin onnistui hukkaamaan kirjoituksen jotenkin ja melkein jo päätin unohtaa koko jutun mutta sitten Jolla Mobile ilmoitti SailfishOS 2.0:n julkaisusta, joten tuli uusi ajatus: listaan osan niistä kaikkein ärsyttävimmistä bugeista/ärsyttävyyksistä (IMHO), mitä Jollan SailfishOS 1:ssä oli jo vuosi sitten ja edelleen viimeisimmässä versiossa, päivitän Jollani 2.0:aan ja testaan samat asiat siinä. Fair and square?

Fair and square lienee myös se, että tyhjän haukkumisen sijaan listaan havaitsemani ongelmat, kerron miten ko. asia pitäisi (Minun Mielestäni) toimia sekä sen, miten ongelan voi toistaa. Happy all?


  • Jatkuvat Google-tilin uloskirjautumiset. Jostain syystä Jolla kirjautuu lähes päivittäin ulos Google-tililtä. Satunnaisesti siitä jää ilmoitus Ilmoituksiin, yleensä ei. Vaikuttanee jossain määrin seuraavana listalla olevaan kalenteriongelmaan - tai sitten ei. Korjaus on kirjautua tilille uudelleen. Ja ei, Jolla ei tallenna tunnuksia näköjään mihinkään, joten sähköpostiosoitteen ja salasanan joutuu joka kerta naputtelemaan uudelleen. WTF?!? OnePlus ei ole unohtanut tunnuksia kertaakaan vuoden aikana. Ärsyttävyysindeksi 8.
  • Kalenteri hukkaa tallennuskalenterin. Kalenteri unohtaa - lähes päivittäin - tallennuskohteen merkinnöille. Saattaa liittyä edelliseen tai sitten ei. Itsenäisen bugin puolesta puhuu se, että kalenteriksi voi valita Google-kalenterin ja tallennus onnistuu myös silloin kun puhelin ei ole kirjautunut Google-tilille. Ärsyttävyysindeksi 8.
  • Sähköposti hukkaa Google-tilin kirjautumistiedot. Satunnaisesti. Tämän huomaa siitä, että taustalla pyörivän Mailin ikkuna työpöydällä valittaa ettei pysty kirjautumaan. Jollamaiseen tyyliin tämä ei millään tavalla kuitenkaan estä ohjelman aukaisemista ja sähköpostin lukemista/päivittämistä siellä täysin normaalisti. Saattaa liittyä edelliseen tai sitten ei.  Ärsyttävyysindeksi 6.
  • Näppäimistö. Yleisesti ottaen. Joku on Jollan näppäimistöä oikein kehunutkin. En ymmärrä miksi. Joko se ei osaa tai sitten minä en osaa kytkeä päälle automaattista virheenkorjausta. OnePlus/Android tarjoaa parikin vaihtoehtoa (väljemmällä tai tiukemmalla arvauksella), mikä on Hyvä Asia(tm). Jollekin pienisormisemmalle Jollan näytön ja näppäimistön koko saattaa olla optimaalinen mutta minä en todellakaan ole yhteensopiva. En ole vuoden käytön jälkeen kirjoittanut varmasti yhtään virheetöntä lausetta ja viimeisen kuukauden käytön aikana keskimäärin joka toinen tai kolmas sana on enempi vähempi väärin. Ehdotetun sanan valinta manuaalisesti on yksinkertaisesti Tyhmää.  Ärsyttävyysindeksi 10.
  • Kalenterimerkintä, toisto päivittäin. Tehdessä toistuvaa merkintää, valitessa toistoksi "päivittäin" ja mennessä valitsemaan päättymispäivää, hyppää kalenteri automaattisesti kuukauden päähän. En ole vuoden aikana keksinyt yhtään sellaista päivittäistä tapahtumaa, mikä toistuisi oletuksena mieluummin kuukauden kuin esimerkiksi viikon ajan.  Ärsyttävyysindeksi 7. 
  • Kalenteri, aloitusajan muutos resetoi keston. Ilmeisesti Jolla Mobilessa kukaan ei koskaan tee virheitä kalenterimerkinnöissä. Tai ehkä kaikki käyttävät jotain toista ohjelmaa ja antavat puhelimen vain synkronoida merkinnät. Muutettaessa kalenterimerkinnän aloitusaikaa, merkinnän kesto resetoituu tuntiin. Aina.  Ärsyttävyysindeksi 9.
  • Näytön liikkuvat sovellusikkunat. Käsi ylös ne, joiden mielestä olisi hyvä idea jos tietokoneen ruudulla olevat ohjelmakuvakkeet vaihtaisivat aina paikkaa ohjelman käynnistämisen jälkeen - Jolla Mobilen henkilökunta ei saa osallistua. Jollan työpöydällä olevat, käynnissä olevien ohjelmien kuvakkeet vaihtavat paikkaa aina kun ohjelman avaa. Avattu ohjelma siirtyy ensimmäiseksi. Ziisus, ihan oikeasti!  Ärsyttävyysindeksi 11 (asteikolla 1-10).
  • Näytönsäästäjä palauttaa aloitusruutuun. "Melko ärsyttävää" jos vaikka luet uutisia tai tsättäät jonkun kanssa ja keskeytät hetkeksi jostain syystä, puhelin ehtii sammuttaa näytön ja kun herätät sen, olet aloitusruudussa. Ja joudut avaamaan äskeisen sovellusikkunan uudestaan. Aina. Paitsi jos olet tosi nopea. Jollassa on jonkinlainen viive, minkä sisällä käyttäjä palaa takaisin edelliseen sovellukseen, mutta kyse ei ole kovin pitkästä ajasta, alle minuutista. Ärsyttävyysindeksi 11.
  • Kello. Jollan kello on itseasiassa yksi laitteen parhaita puolia. Siinä ei ole tullut vastaan varsinaisia bugeja, ainoastaan yksi käytettävyyteen liittyvä parannusehdotus pienennettyyn sovelluksen näkymään. Pienennetty Kello näyttää ikkunassaan tulevia herätyksiä ja ensimmäisen herätyksen vieressä on kellon kuvake.   Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen noin ensimmäisellä kerralla kun tämän näki oli "WTF?! Ei minulla pitäisi huomenaamulla olla herätystä klo 7:15?!?". No ei ollutkaan. Joten käytettävyysvinkki: olisi Tosi Kiva jos pienennetty Kello näyttäisi JOKO vain seuraavan herätyksen TAI nykyisen kaltaisen aktiivisten herätysten listan mutta se kellon kuvake olisi siinä seuraavassa herätyksessä. No ehkä minä olen ainoa, jota tämä häiritsee.
  • Facebook-ilmoitukset. Notifikaatioissa on erikseen listattuna Facebook-tilin (ehkä kaikkien some-tilien?) ilmoitukset ja niiden lukumäärä. Olisi mukavaa jos lukumäärä resetoituisi kun ilmoituksia käy lukemassa jollain laitteella, mutta tämä saattaa olla Facebookinkin päästä johtuva ongelma. Itse ongelma on jälleen käytettävyyteen liittyvä. Ilmoitusten lukumäärää tökkäämällä aukeaa lista ilmoituksista. Ihan ok. Mutta tästä listasta jotain ilmoitusta tökkäämällä ei aukea sen paremmin asennettu Facebook-sovellus kuin mobiili-Facebook selaimella, vaan ko. ilmoitus. No sekin voisi olla ihan kiva jos siitä tulisi jotain lisäinfoa mutta kun ei. Ei kyseiseen ilmoitukseen liittyvää sisältöä, ainoastaan sanasta sanaan sama tieto mitä edellisessä listassa oli. Joten, miksi? Jos koko käyttöjärjestelmän pointti on parempi käytettävyys niin miksi? 
  • Akku? Joko akku on hajoamassa tai sitten SailfishOS toimii edelleen aivan miten sattuu. Katselin yhtenä päivänä täysin sattumalta kuinka akun varaus laski 40%:sta nollaan muutamassa sekunnissa. Ihan oikeasti. Yleensä puhelin sammuu - tai varaus tipahtaa äkillisesti nollaan - vähän alle kymmenessä mutta tällä kertaa mittari näytti puoli minuuttia nollaa ennenkuin raukka tajusi sammua. Puhelin virtajohtoon ja kas vain, patteria olikin taas jäljellä melkein 40%. 
  • Itsestään hajoava näyttö, takuu. Näytön vasempaan yläkulmaan ilmestyi parin kuukauden jälkeen tuskin havaittava, siisti kaari, josta muutaman viikon kuluessa syntyi halkeama. Puhelin ei ole tippunut sänkyä kovemmalle materiaalille koskaan eikä ole joutunut väännön kohteeksi. Huollon mukaan näyttö ei ole voinut hajota itsestään eikä kuulu takuuseen, uuden hinta 200 euroa. Halpaa kuin saippua. OnePlussan näyttöyksikkö maksoi 120 euroa kuriiriposteineen. Voin taata, että sitä vikaa ei korjattu pelkällä lasin vaihdolla.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Muistan elävästi jonkin säälittävän päiväyskoodauksen tasolla olevan virheen Kalenterin toiminnassa vuorokausirajan ylittävien merkintöjen kohdalla mutta en nyt muista mikä se oli ja miten se ilmeni, mahdollisesti se on siis korjaantunut! Useimmat Jollan ongelmista ja bugeista kun ovat kuitenkin sellaisia, että niihin ei yksinkertaisesti voi olla törmäämättä jos puhelinta käyttää muuhunkin kuin puheluihin.