Kolttaruokakulttuuria kokemassa

Menneen viikon piristys oli perjantaina ja lauantaina järjestetty kolttasaamelaisten perinneruokakurss, jolle siis - tietenkin - osallistuin ja jossa valmistettiin kahtena päivänä erinomaisen hyvää ruokaa. Niin hyvää jopa, että aloin vakavasti harkita josko sitä joskus viikonloppuisin ihan oikeasti kokkaisi jotain ruokaa..

Harmillista kyseiselle kurssilla osallistumisessa oli tietenkin se, että joutui jättämään väliin kilinnahkalakin (katso muutama mallikuva meitin koulun Jenni-Emilian blogista) valmistuskurssin. Kyseisiä lakkeja voi ostella parin sadan euron - tai vähän kalliimpaa - hintaan. Samoin ohi meni kanteleen valmistuskurssi ja Camera Borealis, missä olisi nähnyt ehkä maailman parhaita valokuvia pohjoisen pallonpuoliskon luonnosta. Mutta ei se mitään, elämä on täynnä valintoja ja olin sitä paitsi luvannut tulla kurssille kokkaamaan, joten mitäpä noita suremaan. Muutama muukin kurssi on viime aikoina jäänyt väliin kun ei ole ehtinyt kun on yrittänyt kynsin hampain roikkua kielivaunun perälaudassa kiinni ettei tipahda kyydistä.

Muutaman pakkasviikon jälkeen oli suorastaan outoa kävellä tänä aamuna ulos. Lämpötila oli yöllä noussut aavistuksen nollan  paremmalle puolelle ja koulupäivä alkoi pyöräilyllä "melko liukkailla" teillä pienessä tihkusateessa. Varsin jännää oli kuulemma ollut ajaa aamulla Ivalosta Inariinkin.. Taina sanoi lounaalla, että tämä oli ensimmäinen kerta kun pelotti omassa kyydissä.. No, lämpötila lähti taas lievään laskuun päivän aikana ja sade vaihtui taas lumeksi.

Jutaavan kirjaston etäluennoissa oli tänään vuorossa Erika Sarivaaran esitys Statuksettomista saamelaisista. Esitys pohjautui Erikan aiemmin julkaistuun väitöskirjaan. Asiaan perehtymättömille pikatiivistelmä mitä tarkoittaa statukseton saamelainen: statukseton saamelainen on henkilö, joka polveutuu saamelaissuvusta ja jota ei ole merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Mikäli on yhtään seurannut saamelaisia koskevaa uutisointia viime aikoina niin on saattanut hyvinkin saada käsityksen, että saamelaisyhteisössä käydään parhaillaan kovaa keskustelua siitä, kuka on "oikea" saamelainen. Nykyisen, vuodelta 1996 peräisin olevan saamelaismääritelmän ulkopuolelle jää melko iso joukko ihmisiä, jotka kokevat itse olevansa saamelaisia mutta joita Saamelaiskäräjät ei tunnusta. Samanaikaisesti muun muassa inarinsaamelainen yhteisökin on alkanut vaatia oikeuksia itselleen. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Matti Morottaja, inarinsaamen kielen elvytyksen Suuri Mies on sanonut, että jokainen, joka osaa inarinsaamea on saamelainen.

Mutta josko vielä muutaman lauseen saamea kääntäisi illan päätteeksi..

Skammâ lii puátimin

Kaamos on tulossa. Menneellä viikolla lounasaikaan auringon paistaessa sen tajusi kun aurinko ei enää jaksanut nousta kovinkaan korkealle. Päivän myös lyhentynyt melkoisesti, neljän aikaan alkaa olla jo melkoisen hämärää ja viikko sitten huomasin, että mikäli aikoo käydä viikonloppuna tulistelemassa makkaranpaistelun ja kahvinkeiton merkeissä niin ei kannata lähteä rämpimään muutamaa kilometriä lumihangessa iltapäivällä tai saattaa kaivata palatessaan otsalamppua..

Eilen illalla vietettiin Saariselällä Lapin Keittiömestareiden 21. Herkkupöytä-tapahtumaa. Tarjolla oli aika paljon herkullisia alkupaloja, maittavaa pääruokaa ja suussa sulavia jälkiruokia. Jätin useimmat äyriäisalkupalat väliin mutta siitä huolimatta alkupaloista arvioisin varsin onnistuneiksi seuraavat: savurautugalantine friteeratun suppilovahveron kera, lohipastrami, hiillostetut muikut pinaattipestolla, Sahramimarinoitu sinipallas, jänisterriini päärynäcompotilla, riimisuolattu poro Cumberland, hyytelöity poronkieli, tervamarinoitu marmorihärkä punajuuripestolla ja sipulihillokkeella, chili-mangopaahdettu hanhen rintafilee mango-porkkanachutneyllä sekä metso Granny Smith. Omaan makuun ei aivan yhtä loistavia mutta siltikin varsin hyviä olivat kylmäsavustettu hauki paprikaöljyllä sekä kuningasrapu-ohra makirulla soijahyytelöllä (soijahyytelö ei oikein iskenyt).

Parin kolmen alkupalakierroksen jälkeen oli aika siirtyä pääruoan pariin ja mestareiden loihtima ylikypsä hirven entrecôte paistoliemikastikkeessa ja taimen-korvasienimakkara bataatti-maa-artisokkaduchessen kera olivat aika hyviä nekin. Hirvi erityisesti oli aivan käsittämättömän pehmeää.

Parin tunnin jälkeen pääsikin sitten vihdoin jälkiruokien kimppuun. Henkilökohtaisiksi suosikeiksi osoittautuivat valkosuklaa-salmiakkituutti, toffee-karpalotuutti, kaarnikka-tuorejuustokakku (aivan mielettömän hyvää), anismarinoidut tuorehedelmät, puolukka-valkosuklaavaahto (vähintään yhtä hyvää kuin tuorejuustokakku), pistaasi- ja mustaherukkajäätelöt (erityisesti yhdessä nautittuna) sekä punajuurikaramelli suklaakonvehdin kuoriin rakennettuna. Ja lisäksi vähän kahvia. Jälkiruokien parissa viihtyi toisen ja ehkäpä kolmannenkin kierroksen verran.. :-)

Aanaar lii čuovjâd

Taannoisista kunnallisvaaneista pitänee myös sanoa sananen. Kokoomus teki Inarissa "persut" - tai oikeastaan pisti vielä vähän paremmaksikin - ja kasvatti kannatustaan edellisistä vaaleista 20 prosentilla ja nousi Inarin ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi 36 prosentin kannatuksella. Siis 36 %! Lapin perukoilla. Aivan käsittämätöntä.

Kokoomuksen ehdokkaat nousivat paikallislehdissä selkeästi esiin vastustamalla kunnan harjoittamaa liiketoimintaa ja aivan erityisesti Ski Saariselkää. Ski Saariselkä on Saariselän hiihtokeskus, joka on kokonaisuudessaan kunnan omistama. En tunne historiaa mutta ilmeisesti hiihtokeskuksen aiempi yrittäjä ei ollut kovin innokas toiminnan kehittäjä, jolloin kunta osti yrityksen ja on muutaman(?) vuoden pyörittänyt hiihtokeskustoimintaa. Tämä ei tunnu oikein sopivan ainakaan paikalliselle kokoomukselle ja ilmeisesti ei myöskään monille äänestäjille.

Tavallaan ymmärrän kritiikin toiminnan suhteen, koska kokoomuksen mielestä yritystoiminta kuuluu yrityksille eikä kunnalle. Mutta entä jos yrittäjää ei vain kiinnosta? Vaikea kuvitella Ski Saariselän olevan yrittäjälle minkään kultakaivoksen mutta kuitenkin tärkeä ellei jopa kriittinen osa Saariselän matkailua. Pääsääntöisesti Saariselälle tultaneen hiihtämään mutta kuinka suurella osaa perheistä vanhemmat tulevat hiihtämään ja lapset laskettelemaan ja mikäli hiihtokeskusta ei olisi, matkakohde olisikin esimerkiksi Levi?

Kost vuojâ soddá, tobbeen nähki killááš

Mun taarbâm lisää tunteja vuorokauteen tai pyereeb organisointikyvyn.. Huomaan luvanneeni palaavani rumpukurssiin ja viime viikon menojuttuihin paremmin jo okko talle já tääl pitäisi kertoa jo taat-uv viikon jutuista myös.. Já vâi lukeminen ei olisi liian helppoa ruudun silläkään puolella, ajattelin lisätä saamen sanojen määrää tekstin seassa.. :-)

Na nuuvt.. Viime viikonloppuna (oholoppâ) osallistuin siis Elli Maaret Helanderin pitämälle noitarumpukurssille koululla. Loistokurssi! Elli Maaret on ihan paras. Perjantaina keitettiin ja taivuteltiin rumpujen kehälaudat, näskättiin nahat sekä tehtiin ja laitettiin nahat kylmään parkkiveteen odottelemaan sunnuntaita. Rumpunahat parkitaan kylmällä - ei edes viileällä - vedellä, muutoin nahka menee pilalle. Vanha sanonta kuuluu: missä voi sulaa, siellä nahka palaa. Elli Maaretin mukaan kesäisin veteen pitää jopa laittaa jäitä sekaan riittävän kylmyyden takaamiseksi.

Lauantaina liimattiin runko kasaan ja hiottiin valmiiksi nahan laittoa varten. Lauantai oli melko lyhyt päivä. Päivän päätteeksi rumpu nimettiin. Sunnuntaina otettiin nahat pois parkista ja leikattiin rumpuun sopivan kokoisiksi ja pingotettiin rummun ympärille. Tämän jälkeen alkoikin nahan paikoilleen ompelu ja lopuksi kiristäminen. Kiristyksen jälkeen rumpu oli kuivattamista ja valinnaista vihkimistä vaille valmis. Sunnuntain rumpu-uurastus

Noitarumpuja on kahdenlaisia: vihittyjä ja vihkimättömiä. Vihkimätön kelpaa lähinnä seinäkoristeeksi ja vihittyä taas ei saa kukaan muu soittaa kuin se, joka rummun on vihkinyt. Eli käytännössä ei ole olemassa soittokelpoista "lainanoitarumpua". Vihkimisrituaalissa rumpuun ladataan niitä energioita ja toiveita, joita rummulta toivotaan saatavan sitä soitettaessa. Minä, Anna, Hans ja Alina kävimme vihkimässä rumpumme Elli Maaretin opastuksella maanantaina sopivasti täydenkuun aikaan Tuulispäällä. Joten nyt Mikalla on ikioma, henkilökohtainen noitarumpu, joka on ladattu täyteen täydenkuun energiaa ja yliluonnollisia voimia, jee! Ja sorry vaan kaikille, jotka haluaisivat kokeilla miltä aito noitarumpu tuntuu.

Hmm, kolme kappaletta sitten totesin, että olin luvannut palata tämän blogin juttuihin "jo viikko sitten" ja siitä kun kirjoitin nuo sanat on taas kulunut melkein viikko.. Mutâ ijba mihheen, näillä mennään.. :-) Taidan pistää stopin tähän, koska rumpukurssia seurasi (viime viikolla) kahden päivän kalastuskurssi ja ehkä jotain muutakin kivaa..

Ai niin, valokuvia ei toistaiseksi tule, koskapa kamera päätti lakata toimimasta eikä nuukialla kovin kummoisia kuvia saa.. Mutta katsotaanpa josko uusi kamera lähiaikoina tupsahtaisi postiluukusta, eihän täällä voi olla ilman kameraa kun kuvattavaakin tuntuu vähän väliä tulevan vastaan...